Uimapaikat

Kun tänä aamuna tutkin t-paitaani, päätin vaihtaa sen. Olen pitänyt tuota paitaa merellä kaksi päivää. Se ei haise hielle, mutta se on kuin vahattu ja on siinä hajuakin. Samaa vahamainen tuntu on hiuksissakin, ja käsissä. Zeljco sanoo sen olevan suolaa ja että se tekee hyvää iholle. Mahdollisesti. Kädet ovat ihan hyvässä kunnossa, vain vähäisiä eroja havaittavissa kun vertaan Vesan terveisiin kämmeniin.

Lähdimme satamasta. Menemme pelkällä etupurjeella 2,7 solmua myötätuuleen. Tämä ei ole oikein kunnon purjehtimista, mutta varsin mukavaa lipumista aalloilla kylläkin.

Nukuin yöllä melko hyvin, vaikka veneitten defenderit hankautuivatkin ajoittain voimakkasti toisiaan vasten aiheuttaen melua. Rannan päälllikkö sammutti viimeisetkin kovaääniset veneistä puolen yön aikoihin. Kun aamulla nousin rantakadulle, ihmiset nukkuivat. Veneitten ovet olivat auki. Sisällä näkyi tavaroita, jotka näyttivät minusta olevan levällään. Meillä tavarat ovat kaikki kaapeissa. Heti alussa jaoimme kaapit ja laitoimme isot laukut petien alla oleviin säilytyslokeroihin. Muut pitävät sandaalejaan istuinlootassa. Minulla ne ovat kaapissa. Ajattelen, että jos tapahtuu jotain äkillistä niin kenkiin voisi kompastua. Lisäksi purjeitten nostossa liikkuvan takilan skoottiköydet ovat vapaina lattialla, joten...

Eilinen kylä, siinä oli jotain erityistä. Kun katsomme kylää nyt meren suunnasta siitä ei näkyisi mitään, jos muutamia uusia taloja ei olisi tehty kylän kohdalle rantaan, ei kylästä tietäisi mitään. Kyseessähän oli merirosvokylä ja jos heidän asuinpaikkansa olisi selvinnyt Venetsian kauppavuoneille, olisivat he arvatenkin tulleet sotavoimansa kanssa tappamaan kiusalliset piraatit viimeiseen mieheen. Mutta kuka niitä tuolta lukuisten saarten kätköistä löytää. Siksi meillä oli eilen myös melkoinen kävely kohtalaisesta satamapaikasta lahdesta kylään. Voi sitä satunnaista purjehtijaa, joka on sattunut erehdyksessä löytämään kylän! Kylälle oli tyypillistä savupiiput, joiden huippu oli tukittu ja savu tuli sivuille tehdyistä rei'istä. Opastaulun mukaan tämä paransi vetoa laaksossa, jossa kylä oli. Vesa keksi patemman selityksen. Savu haluttiin hajottaa, jotta savukiehkurat eivät paljastaisi kylän sijaintia.

Kun aamulla lähdin viemään roskapussia, tajusin jotain. Rannassa ei haisseet roskikset. Ei niitä näkynyt missään. Kiipesin eilisiä portaita noin kymmenennen kerroksen korkeudelle, joka oli kohtuullisen raskasta. Ylhäältä pikitien varresta löysin roskiksen. Tekeekö noiden veneiden miehistö näin? Kun toissapäivänä uimme upeassa kirkkaassa vedessä saarten välissä, järkytyin pohjan pullomerestä. Havaintoni, että siellä oli shampoopulloja ja muita pulloja, jotka eivät näyttäneet juomapulloilta oli varmasti oikea. Ihmiset tyhjentävät roskat laivoista suoraan veteen! Eivätkä vain roskat, vaan myös veneiden käymälät tyhjentyvät veteen. Silloin nämä satamat, joissa ihmiset uivat suoraan veneistä, niin kuin ne kaksi pientä lasta toissapäivänä...

Vähitellen nämä käännökset alkavat painua tajuntaan. Jibe-käännöksessä, nyt kun menemme pelkällä etupurjeella, on kolme vaihetta. Ensin käännetään ja kun tuuli kääntää purjeen uuteen suuntaan, se kiristetään skuuttiköydestä vinssillä, jolle puolen purje kääntyi. Kun köysi tiukkenee kiristyspuolelta, vastapuoli löysää. Tacking-käännöksessä löysääminen ilmeisesti tapahtui jo aiemmin. Pitääpä seurata kun luovimaan taas päästään. Kiristettäessä vinssillä on kaksi täyttä kierrosta köyttä ja kolmas on puolikas, joka nousee jo vinssin yläosaan. Löysäämispuolella vinssin ympärillä on yksi kierros köyttä.

Luoviessa etupurje on tiukalla, levymäisenä ja skuutin kiinnityspiste kanteen on takana.

Nyt käännyimme jyrkkään vastatuulen, tuulen suunta on vain viisi astetta kulkusuutaamme vastaan ja nopeus hämmästyttävä 5,5 solmua, lähes tuplasti se mitä oli myötätuuleen mentäessä! No nyt se vastakäännös tuli. Siinä mentiin ensin vastatuuleen, sitten hieman löysättiin eli nentiin hieman enemmän sivutuuleen, jotta vauhtia veneeseen saatiin lisää, jotta liikemäärä riittää seuraavaan vaiheeseen. Siinä kokka otettiin uudelleen vastatuuleen ja vastatuulen yli niin, että tuuli alkoi paina purjetta toiselle puolen. Tässä kohden kireällä ollutta skuuttiköyttä löysättiin voimakkaasti niin että purje pääsi kääntymään. Kiristystä toiselta puolen tehdään kun purje on kääntynyt. Kiristys täytyy tehdä nopeasti, jotta purjeen muoto voidaan palauttaa ja luoviminen saadaan käyntiin. Teemme useita erityyppisiä käännöksiä. Pekka on ruorissa, Vesa, Karri ja Matti köysissä. Zeljco huutaa ajoitukset ja päättää suunnat. Pääsemme liillumaan näin pikkusaarien lomassa, väliin käännökset tehdään hyvinkin lähellä kalliosaaria. Matalimmillaan vettä veneen alla on vain 3,9 m.

Tulimme saarien välistä merelle. Nyt tuulee 12-14 solmua lähes suoraan sivulta, muutama aste takaa ja nopeitta on lähes kahdeksan solmua. Nyt vene on optimaallisessa kulmassa tuuleen nähden, Zeljcon mukaan.

Tänään on ollut uintipäivä. Meillä on ollut kaksi hyvää uimapaikkaa, molemmat täällä Latojoven luonnonpuiston alueella saarten välissä. Vesi on ollut kirkasta. Ensimmäisessä ankkuripaikassa vettä oli 12 m veneen kohdalla ja pohja näkyi selvässä. Nyt olemme ankkurissa 4,5 metrissä. Ekapaikassa Huomasin kyllä, että saaret olivat varsin lähellä venettä, noin 50 m päässä, mutta arastelin lähteä niille uimaan. Pieni aallokko ja joutuminen pois veneen läheltä pelottivat. Näin kuitenkin, että Karri oli räpylöineen jo rannan tuntumassa ja lähdin itsekin. Muutaman kerran uintimatkan aikana tunsin pientä pakokauhua. Tiesi, että jaloilla ei pidä mennä tavoittelemaan pohjaa. Eivät ne yllä kuitenkaan. Pitää vain uida rauhassa. Tulin rantaan ja katsoin huolella merisiilien paikat ja laitoin jalat pohjaat. Levähdin hieman. Sukeltelin rantamatalassa, ihmettelin veden tekemiä kaiverruksia rantakallioihin. Pieniä kaloja oli kaikkialla. Veneen kohdalla noin 6 m syvyydessä isompikin harva parvi. Lähdin takaisin veneelle ja pääsin turvallisesti perille. Suihkutin itseni vettä säästellen ja menin vielä toisen kerran uimaan. Taas tunsin pakokauhua. Jouduin uimaan veneelle pientä aallokkoa vastaan. Se ei ollut ongelma. Pääsin hyvin veneelle. Yksi asia, joka aiheutti kauhua oli huono eteneminen vapaauinnilla. Vesi kelluttaa täällä todella hyvin, mutta se vaikeuttaa myös etenemistä. Parasta on mennä hitaasti, voimia säästellen. Toisessa uintipaikassa uin taas rantaan. Matkaa oli taas noin 50 m. Uin ensin vasta-aallokkoon, joka oli matalaa. Myötä aallokkkoon palatessa oli helppo tulla veneelle. Parasta uimapaikoissa tänään oli, että ei ollut roskia. Ensimmäisessä paikassanei yhtään. Toisessa paikassa hyvin syvällä näkyi valkoinen tupakka-aski. Minusta näytti, että siinä luki Belmont.

Kello on kymmenen. Lämpötila on +23 C. Toinen kerta täällä kun minulla on täällä pitkähihainen päällä. Eilen illalla puolen aikoihin oli myös, silloin oli hieman tuulta. Yämä lahti on suojaisempi. Tulimme juuri veneeseen istumalaatikkoon ravintolasta, jonka terassille on matkaa noin kahdeksan metriä. Tämä on yksityinen laituripaikka Polacan satamakaupungissa. Dealiin kuuluu, että me saamme sähköä ja laituripaikan ja köymme syömässä kohdalla olevassa ravintolassa. Menun muotoutuminen alkoi siitä, kun Pekka löysi kiikareillaan vuohen eräältä karulta luodolta. Selvisi, että osassa ravintoloita saa vuohta listalta ja tämö oli sellainen paikka. Zeljco soitti matkalta Ogigilla-ravintolaan ja täällä oli laitettu vuohi, perunat, munakoiso ja kesälurpitsat 2,5 tunniksi uuniin eli niin kutsuttua peka (kellon alla) - vuohta. Juomaksi oli talon punaviini. Oli todella hyvää, ruoka ja juomat. Toinen vuoka oli vielä vasikkaa samoilla kasviksilla höystettynä, joten maha on todella täynnä. Läksiäisiksi antoivat meille vielä viinipullon ja siivutetun vesinelonin. Olipa hyvä, että ruokahalua oli, joka ei ole itsestäänselvyys sillä ennen ruokaa lenkillä käydessäni huomasin, että nyt on maha sekaisin. Piti käydä pari kertaa puskassa. Siitä pieni pääkipukin varmaan, jota tunsin iltapäivällä. Onneksi yleisvointi on ok, tuskinpa muuten olisin juossut 10% nousua 650 metriä, josta tien reunassa varoitettiin. Juoksun jälkeen pesin ensimmäisen kerran hiukseni ja itseni saippualla hytissämme olevassa pienessä suihkussa. Ihmettelin kun vesi ei kulkeutunut poistoaukkoon ja koetin käyttää karhupumppua, ei tulosta. Hieman epävarmana, olisiko täällä yleensäkään saanut käydä suihkussa, huutelin ongelmaa Zeljcolle.
- Have you pressed a button?
- Button?
Veden poistonapin painamisen jälkeen vesi hävisi.

Toiselta uimapaikalta lähdettämme suuntasimme Mljetin kansallispuiston alueelle, jossa tämä Polacan satama on. Purjehdimme ensin myötätuuleen, ohitimme hienon majakkasaaren. Takaa tuli vene, jossa oli pallopurje ja se purjehti meistä ohi. Tuo tuntui käyvän Zeljcon luonnolle. Me muut suhtauduimme asiaan rennommin, lähinnä pidimme venettä hyvänä valokuvauskohteena kun se lähestyi meitä vastavalossa punainen purje pullistelle.

Tuuli tyyntyi, oli vain 4 solmua sekunnissa ja suunta alkoi vaihdella. Nopeus tippui 2 solmuun. Kaikki olivat sitä mieltä, että voisimme ajaa jo koneella. Menin jollalle makoilemaan, kun skuttinarut eivät nyt enää haitanneet, koska purjeet oli reivattu. Aurinko alkoi laskea ja väreihin tuli kellertäviä sävyjä. Valokuvaajan silmää alkoi kutitella. Nyt kuitenkin päätin vain istua ja katsoa. Rannan kalkkikivimuodostelmat ovat kerrostuneina rantaviivassa. Kerrostumien suunta vaihtelee, ne ovat poimuttuneet, välillä pystyssä. Kerrostumien takana alkaa tuuhea, kumpuileva, vihreän sävyissä näkyvä metsikkö, jonka valtapuu on pinja. Kaskaiden ratina kuuluu taas kaikkialta. Tuo ääni alkaa jo ahdistaa. Hyvä että ei ole Suomessa, mieluummin vaikka itikan ininä :)