Split, huh

Kun juna pysähtyi asemalle ja aukaisin junan oven niin useita ihmisiä kurotteli sisälle ja niillä oli kovasti asiaa. Ihmettelin miksi ne eivät anna meidän tulla ensin junasta ulos ennen kuin änkäävät sisälle. Vähitellen tajuan, että he tarjoavat "room"ia, majoitusta. No sitähän mä just tarvitsen kun mulla ei mitään ole järjestettynä, mutta miten minä nyt näiden kanssa voisin mihinkään diiliin päästä. Olen hämmentynyt ja haluan tilanteesta kauemmaksi.
Splitin rautatieasema on käsittämättömän pieni. Odotan näkeväni hyvin organisoidun turist informationin, josta samalla tavalla saan tietää kivan Youth hostelin ja yhden hengen huoneen 150 kunalla. Sen sijaan huoneen tarjoajoen armada seuraa minua ja alan uskoa, että huoneen puute todella näkyy mum naamasta.
Kun tulen asemalta ulos, edessä on heti satama, josta purkautuu ihmisiä suurista laivoista. Ruuhka, palmut, meri, kuumuus. Täytyy myöntää, että olen yllättynyt. Tämä kaupunki todella sykkii nyt ja tajuan, että yöpaikan löytäminen ei ole välttämättä läpihuutojuttu.
Hyvin, hyvin monivaiheisten vaiheiden jälkeen, joihin kuului mm. Joutuminen gastroenterologisen lääkärin vastaanottohuoneeseen ja kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia (hyvä, että tankkasin junassa) kävelen englantia puhumattoman mummelin perässä yhä uusista ja uusista kadunkulmista kääntyen kunnes saavumme pimeälle sisäpihalle Madonnan kappelin äärellä. Avain lukkoon ja saavumme eteiseen. Minulle näytetään huone, jossa on kaksi sänkyä ja ikkuna, jota ei saa kunnolla kiinni. Vessa on käytävällä, mutta vain omassa käytössäni. Tämä on aparamentous, jota minulle mainostettiin. Ei, en mä kylläntästä nyt 450 kunaa maksa. Yritän kieltäytyä tarjouksesta, mutta saatuani kuulla, että viimeinenkin peti 10 hengen dromista on mennyt, tajuan, että tämä juuri on se mitä tarvisen.

Suihkuun ja ulos. Diocletianin palatsialue esityslavoineen ja marmorisine kävelykatuineen on aika huikaiseva. Esityspuoli on sellainen, jota voisi nimittää lähinnä napatanssin MM-kisoiksi. Ihan kiva, siis oikein kiva. Tuo on vähän niinkuin selkärangalla tehtyä poppingia + käärmekädet. Lantiota nostetaan hypnoottisesti sivulle tai annetaan koko paketin väristä.

Jatkoin siitä meren rantaan. Täällä on lämpimänkuumaa. Merikään ei mitenkään viilennä. Kävelen iPad auki koettaen pongata, jostain suojaamattoman Wi-Fin, mutta en saa nettiin yhteyttä. Lopulta tulin tänne kontaktihostellin aulaan, joka on tosiasiassa avoinnterassi tai parveke.parikymmentä nuorta tuossa raataa englantia ja juovat olutta, mehua, vettä ja kuka mitäkin. Täytyypä sanoa, että oispa aika hankala tohon porukkaan juttuseuraan päästä, mutta sujuva kuuntelu tietenkin aina voisi onnistua. Kolme tyttöä on ainakin australiasta, ja hostelin poika yrittää tuossa juuri heidän kanssaan omaa ikuista tehtäväänsä. Onhan tuo jo puoliyö. Minun määränpääni lienee oma apartamentous ehkä yhdellä iltaoluella matkalla vielä höystettynä. On se sentään kiva, että mulla on katto pään päällä!