Vesa ja kumpp. ilmoittivat laskeutuneensa juuri Splitiin. Tapaisimme Kultaportilla klo 10.30. Iltapäivällä 15.30 pääsisimme veneeseen. Satama on jossain Lucica kadun päässä niemen pohjoispuolella. Noilla vinkeillä minä en sitä löydä turistikartastani. Niemen pohjoispuolella on kyllä satama, mutta näyttääpi aika laajalta alueelta kartassa. Tuntuu kyllä helpottavalta liittyä suomalaiseen seurueeseen ja laittaa omat aivot ja tarkkaavaisuus vaihteeksi narikkaan.
Katson hieman epätoivoisena varusteitani. Tuolla on neule, pikähihainen flanellipaita, farkut, ohut kerrasto ja sadeasu. Nyt vaihtaisin nuo kymmeneen hihattomaan paitaan ja toisiin capreihin. No, mä olen varautunut kiskovani märssypurjetta takilaan, kun ensimmäinen syysmyrsky vihmoo vettä ja lämpötila lähentelee 10 astetta (Suomessa varmaanki...). Enkä tiedä purjehduksesta mitään. Joitain sanoja opin kun luin muutamia satoja sivuja Alastalon salissa. Enkä tiedä onko 1800-luvun kaksmastoprikin ja kolmimastoparkin sanasto välttämättä validia Zeljco Cosicin upouuden Bavaria Cruiser 45:n kohdalla. No, parempi on kun tietää, että ei tiedä.
Huoneessa ollessani sain päähäni, että se, mitä tänään päivällä tekisin ennen veneelle kokoontumista, on pitkä kävelyretki kaupungin ulkopuolelle. Kartasta huomasin sinipilkullisen reitin, jossa luki Unesco. Myös kaupungin ympärille oli piirretty vastaava sinipilkullinen rinki. Ehkä kyseessä on Unescon maailmanperintökohde, jotain ainutlaatuista, jota voi nähdä vain täällä.
Jätin huoneeni, märät vaatteet viilentävät mukavasti. Käyn katsomassa mikä tuo Latica on. Se on kangaskauppa.
Jos ajattelee, että menee matkalle Kroatiaan, entiseen Jugoslaviaan siis entiseen itäblokin maahan niin tulee tiettyjä mielikuvia. Voin vakuuttaa, että Splitin kohdalla ne ovat täysin vääriä. Tämä ei ole entinen sosialistinen kaupunki vaan entinen roomalainen kaupunki. Rakennukset, ilamsto, kulttuuri on tyypillistä välimeren kulttuuria. Tämä on kuin olisi Nizzassa. Nizzassa vaan ei ole tällaista Diocletian palatsia, joka on muurein ympäröity vanhan kaupungin ydinosa, johon johtaa neljä porttia. Menen pohjoisportille odottamaan muuta seuruetta.
Vesa soittaa. Ovat juuri tulleet lentokenttäbussilla satamaterminaalin luo. Aikovat laittaa laukut säilytykseen ja lähteä sitten syömään. Minun tekee mieli kävelyreykelleni, joten sovimme uudesta tapaamisesta Jadra Linjen terminaalien edessä klo 14.
Kävelen satamaan ja löydän sinipilkullisen reitin aloituskohdan. Suunnistus täällä on hiukka hankalaa sillä pääsääntöisesti kadut ovat nimeämättä. En missään muista nähneeni näin huonosti nimettyä katuverkkoa. Ihmekös tuo kun karttaankaan kadun nimiä ei ole merkattu.
Reitti alkaa viehättävällä portaikolla, johon kohta yhtyy kaskaiden siritys. Reitti nousee aina vain ylemmäksi. On hyvä tuntea rinkan paino ja kävelyn rasitus pitkien matkustuspäivien jälkeen.
Kaskaiden siritys on yltynyt aivan uskomattomaksi jatkuvaksi äänimassaksi. Ilma alkaa tuoksua aleopamäntyjen vienolle havulle. Alhaalla avautuu sininen meri ja Splitin kaupunki. Kun pääsen Marjan-vuoren päälle, näen myös niemen yli meren kaupungin pohjoispuolella. Täällä on rauhallista. Vain yksittäisiä kävelijöitä harvakseltaan. Syön loput salamit ja huomaan kuluttaneeni puolet 1,3 l vesivarannostani. Kun olin imenyt alumiinipaperin poimuista vielä loput suklaat, totesin syöneeni eilen ostamani matkaeväät. Kirjoitan tätä aleopamännyn varjossa vuorenhuipun näköalakorokkeen reunuksella. Edessä tuulessa liehuu, arvatenkin, Kroatian lippu. Pensaiden latvustoissa on kookkaita päiväperhosia, kellertäviä ja keltamustia. Joku noista ehkä ritariperhonen, mutta sitten on jokin voimakkaasti liitelevä tai ilmavirtauksessa paikallaan seisova perho.
Marjan-vuorella sain päähäni katsoa sähköpostit. Asetin iPadista dataroaming päälle,joka mahdollisti liittymisen paikalliseen puhelinverkkoon. Näin posteista että blogia oli luettu ja kommentoitu :) ja että kirjaston kirjoista oli tullut eräpäivämuistutus. Yritin uusia lainat netin kautta. Pääsin jo kirjaston sivuille mutta omilla tunnuksilla sisääänkirjauduttaessa sivun latautumista kuvaava palkki tökkäsi. Katsoin sitten maps-ohjelmasta Spinutin satamaa, jossa Zeljcon alus olisi. Sitä ei löytynyt mutta löytyi Lucica-katu. Tämän jälkeen tulikin näytölle ilmoitus että ulkomaan liikenteen käyttökatto oli saavutettu ja että lisää bittivirtaa tulisi, jos lähettäisin viestin Tilaa posto numeroon 15400. Sen ehdin saada selville, että Lucica oli siellä päin missä arvelinkin ja päätin lähteä suoraan sinne. Ilmoitin Vesalle tekstarilla. Ihmisten ilmoille päästyäni ostin ensimmäiseksi mehevän ompun.
Istun Spinosan satamassa caffe bar Argolan terassin varjossa kylmän Karlovacko-oluen ääressä. Mereltä käy virvoittava tuuli. Laitureissa on satoja purjeveneitä. Vesa vinkkasi, että lähellä olisi uimaranta ja poikia pyyhkeiden kanssa tuossa näkyy olevankin.
Ranta löytyi laitureiden takaa. Rinkan kanssa änkäsin oimakopin virkaa tekevän mainosplakaatin lehtien väliin ja huomasin muistaneeni ottaa uimahousut mukaan. Vesi oli kirkasta, kuin uimahallissa, ja suolaista kuin savukalojen suolausvesi. Se ei estänyt minua sukeltamasta. Mieleen tulee edellinen kerta välimeressä Kreetalla. Jouduimme Auli-tyttöni kanssa merivirran vietäväksi. Virta vei meitä pois rannasta. Se oli hyvin pelottavaa.
Sukellan lähelle pohjaa. Siinä on jotain, jota koetan ottaa käteeni ja samassa peukussa pistää. Olikohan tuo se merisiili? Näen hienon kotilon ja sukellan ottaakseni sen käteen. 30 cm kotilosta oleva tummansininen HK:n sininen makkara alkaa liikkua ja menen äkkiä pois. Olikohan tuo se merimakkara? Tyydyn sitten vain ihailemaan akvaariobarbien näköisiä kaloja pelottomia kaloja lähietäisyydeltä. Uimasta tullessani menin rannalla olevaan suihkuun, josta tuleva veli oli kylmää, mutta suolatonta ja tuntui niin hyvältä huuhtoessaan suolaisen veden pois.
Vesa soittaa. Ovat jo veneellä. Kävelen laiturille 12 ja siinä Vesa ja vene ovat. Tästä se lähtee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti