Adrianmeri on tyyni

On helteistä vaikka kello ei ole vielä yhdeksää. Meri on tyyni täällä Polacan satamakaupungissa, lahden pohjalla. Zeljco tekee huoltotöitä jollan kanssa, siitä on ilmat nyt pois. Jollan tukirakenteessa on murtuma. Tunnemme Karrin kanssa syyllisyyttä, koska olemme makoilleet sen päällä. Zeljco ei kuitenkaan syytä meitä. Edellinen porukka oli käyttänyt jollan pohjaa trampoliinina. Me muut odotamme lähtöä. Naapurin ökyveneestä haisee dieselin katku niin kuin on haissut koko yön. Veneen moottori ja vesikiertoinen pumppu on jatkuvasti päällä, ilmeisesti sen vuoksi että sisällä riittää virtaa ilmastointiin. Veneessä on generaattori. Zeljcon kanssa kärsimme yöllä katkusta ja moottorin hiljaisesta jyrinästä.

Tänään herätessäni kuului kukon kieuntaa. Karri nousi ensimmäisenä ja oli käynyt ostamassa aamiaiseksi kirsikkahillotäytteisiä croisantteja. Ne ovat aivan tuoreita, leipomo on tällä samalla rantakadulla. Itse syön vain croissantin ja suuren vesimelonisiivun, jonka saimme eilen läksiäisiksi ravintolasta.

Lähdemme liikkeelle. Tämä oli reissun etäisin piste lähtösatamastamme, Dubrovnikiin on 35mailia. Ajamme koneella lahden alueella turistikierroksen. Rikkailla on täällä jahteja. Jahtien nimistä ja Googlesta bongaamme ainakin venäläisen Deribaskan.

Pysähdymme uimaan ilman ankkurointia. Nyt uinti tuntuu aivan turvalliselta, rantaan on vain parikymmentä metriä. Uin sinne. Pieniä kaloja on pohjan kivien kätköissä. Varon visusti koskettamasta pohjaa. Eilen molempiin jalkapohjiin oli tullut punaisia, vallireunaisia, hieman aristavia ihottumalänttejä. Merisiileistä ne eivät ole tulleet. Niiden päälle en astunut.

Lähdimme purjehtimaan. Vedimme sekä iso- että etupurjeen. On lähes tyyntä, tuulta on 4 solmua ja nopeutta 2 solmua oikealta sivulta. Istumme laatikossa ja puhallamme spirometriaa. FEV 1-arvoni oli 4.04, 4,04 ja 4,02 ja FVC 6 sek 5,20, 5,19 ja 5,18 l. Muistakseni oli samat joskus lääkisaikana, pitää tarkistaa. Ilmeisesti on tarkoitus toistaa nämä vedessä. Vesalla on joku hypoteesi, jotain puhuu keuhkosairaiden reijaamisesta Fitzille. Nyt selittää tarkemmin. Sairailla ulkoisen paineen muutokset vaikuttavat arvoihin enemmän kuin terveillä. Paineen vaikutusta terveillä ei ole aiemmin tutkittu. Tuuli kuolee. Reivaamme ja käynnistämme koneen. Kello on 10.25.

Meri on tyyli. Olen keulakannella. Jolla näyttää ehjältä. Makaan nyt jollan reunan päällä selälläni ja kuuntelen aaltojen pieniä kohahduksia laitoihin. En ole palanut täällä vielä yhtään, joten annan nyt auringon paistaa paljaaseen nahkaan. Hartioissa ja reisien etupinnoilla on aurinkorasvaa. Väliin nousen katselemaan jyhkeän Peljesacin Sv. Iljan kalliosta huippua. Se on 961 metriä korkea, 2/3 osaa siitä puutonta. Kaikki nämä saaret ovat keskustaltaan kalliovuoria. En halua olla liian paljon haaveissa. Haluan nyt katsoa näitä rantoja ja kallioita, jotta muistaisin ne mahdollsimman pitkään.

Tulemme Korculan saaren edustalle lähelle Lumbardaa. Ajamme uimarannan lähellä. Uimareita on suoja-aitauksen ulkopuolella ja varotan niistä Zeljcoa. Pojat käskevät minin relata, Zeljco näkee kyllä. Zeljco sanoo, että uimareihin voi mennä vaikka pahki, jos nopeus on alle 1 solmu. Yritän selittää, että uimarit voivat pelästyä niin kuin säikähdin itse ensimmäisessä uimapaikassamme, kun moottorivene yhtäkkiä ilmestyi lähelle.

Ankkuroimme. Veneen kohdalla on 5 metriä, pohja on hiekkaa. Hiekkapohja on tylsä. Ei kaloja, merisiilejä, koralleja tai kalkkikiviä. Lähden uimaan suoja-aitaukselle, alitan sen ja uin rantaan. Täällä on pehmeä hiekkaranta, täydellinen. Istun hetken rannalla. Lapsia on rantaviivassa, nuoria ja aikuisia pallottelee vedessä.

Vesan suunnitelmat mitata spirometriaa vedessä ei taida nyt onnistua. Laitteita olisi vaikea saada rannalle. Lähden takaisin veneelle. Matkalla huomaan erikoisen näyn. Miehiä ui veneeltä rannalle. Joku roikottaa pussia kädestään, yrittää estää sitä kastumasta. Menen auttamaan ja saamme laitteiston niin matalalle, että jalat yltävät pohjaan. Alamme puhaltaa spirometriaa kaulaa myöten vedessä. Pekka seisoo hieman maalammalla ja kirjaa tuloksia. Vesa ja Matti kinastelevat tieteen tekemisen metodeista. Matti kiittelee, että ei alkanut lukea lääketiedettä. Vesa sanoo, että kaikki on vain ainesta discussioon. Ihmiset katsovat, mutta kukaan ei kysy. Minulle tulee ajatus, että jos nousisimme rannalle ja ilmoittaisimme veden uimakelvottamaksi ja käskisimme kaikkia lähtemään.

Palaamme veneeseen. Karri on tehnyt taas herkkuja, perunasalattia, jossa on pieniä suolakurkkuja, sipulia ja kaprista. Zeljco nostaa Karrin päällystöön, hän ei ole enää miehistöä, vaan kokki. Minusta tuntuu, että Karri arvostaa tuota.

Jatkamme koneella Lombardaan, se on kaupunkimainen keskittymä Kortsovan saarella. Satamaan ei tuule. On helteistä. Otamme taksin ja ajamme 5 km matkan Kortcovan kaupunkiin, joka on vanha kaupunki, joka edustaa kalanrutoarkkitehtuuria. Siinä talojen väleissä on kapeita pitkiä kujia, joita pitkin tuuli mereltä pääsee virtaamaan läpi kaupungin. Ja tuo todella tuntuu toimivam, kujissa on vilvoittavaa virtausta. Joka paikassa on Marco Polo- ja piraattitematiikkaa. Zeljco kertoo, että Polon isällä, he olivat venetsialaisia, olisi ollut talo saarella ja Marco olisi syntynyt tai ainakin viettänyt nuoruutaan saarilla.

Palaamme Lombardaan. Menemme pitsalle ja valmistautumaan illan koripallo-otteluun Kroatia-Suomi, joka tulee Liettuan EM kisoista. Lähetys tulee pää-TV-kanavalta parhaaseen katseluaikaan kello 8. Ryhmittädymme TV:n ääreen ja seuraamme jännittävän ottelun, jonka Suomi häviää niukasti 79-84. Zeljco ei anna tunnustusta Suomen pelille, vaikka Suomi lähti ennakkoastelmien mukaan selvänä altavastaajana. Kun pelataan niin voitto on tärkeintä.

Istumme istuinlaatikossa. Kello on yksitoista. Väsyttää jo kovasti. Matti selaa kännykästä nettiä (itse asiassa taitaa lukea blogia), minä kirjoitan blogia, Vesa jaksaa jutella englanniksi. Pekka uhkaa mennä nukkumaan. Lämpötila on netin mukaan 24 ja Pekan kellossa 26 C. T-paidassa ja shortseissa tarkenee hyvin.

Uimapaikat

Kun tänä aamuna tutkin t-paitaani, päätin vaihtaa sen. Olen pitänyt tuota paitaa merellä kaksi päivää. Se ei haise hielle, mutta se on kuin vahattu ja on siinä hajuakin. Samaa vahamainen tuntu on hiuksissakin, ja käsissä. Zeljco sanoo sen olevan suolaa ja että se tekee hyvää iholle. Mahdollisesti. Kädet ovat ihan hyvässä kunnossa, vain vähäisiä eroja havaittavissa kun vertaan Vesan terveisiin kämmeniin.

Lähdimme satamasta. Menemme pelkällä etupurjeella 2,7 solmua myötätuuleen. Tämä ei ole oikein kunnon purjehtimista, mutta varsin mukavaa lipumista aalloilla kylläkin.

Nukuin yöllä melko hyvin, vaikka veneitten defenderit hankautuivatkin ajoittain voimakkasti toisiaan vasten aiheuttaen melua. Rannan päälllikkö sammutti viimeisetkin kovaääniset veneistä puolen yön aikoihin. Kun aamulla nousin rantakadulle, ihmiset nukkuivat. Veneitten ovet olivat auki. Sisällä näkyi tavaroita, jotka näyttivät minusta olevan levällään. Meillä tavarat ovat kaikki kaapeissa. Heti alussa jaoimme kaapit ja laitoimme isot laukut petien alla oleviin säilytyslokeroihin. Muut pitävät sandaalejaan istuinlootassa. Minulla ne ovat kaapissa. Ajattelen, että jos tapahtuu jotain äkillistä niin kenkiin voisi kompastua. Lisäksi purjeitten nostossa liikkuvan takilan skoottiköydet ovat vapaina lattialla, joten...

Eilinen kylä, siinä oli jotain erityistä. Kun katsomme kylää nyt meren suunnasta siitä ei näkyisi mitään, jos muutamia uusia taloja ei olisi tehty kylän kohdalle rantaan, ei kylästä tietäisi mitään. Kyseessähän oli merirosvokylä ja jos heidän asuinpaikkansa olisi selvinnyt Venetsian kauppavuoneille, olisivat he arvatenkin tulleet sotavoimansa kanssa tappamaan kiusalliset piraatit viimeiseen mieheen. Mutta kuka niitä tuolta lukuisten saarten kätköistä löytää. Siksi meillä oli eilen myös melkoinen kävely kohtalaisesta satamapaikasta lahdesta kylään. Voi sitä satunnaista purjehtijaa, joka on sattunut erehdyksessä löytämään kylän! Kylälle oli tyypillistä savupiiput, joiden huippu oli tukittu ja savu tuli sivuille tehdyistä rei'istä. Opastaulun mukaan tämä paransi vetoa laaksossa, jossa kylä oli. Vesa keksi patemman selityksen. Savu haluttiin hajottaa, jotta savukiehkurat eivät paljastaisi kylän sijaintia.

Kun aamulla lähdin viemään roskapussia, tajusin jotain. Rannassa ei haisseet roskikset. Ei niitä näkynyt missään. Kiipesin eilisiä portaita noin kymmenennen kerroksen korkeudelle, joka oli kohtuullisen raskasta. Ylhäältä pikitien varresta löysin roskiksen. Tekeekö noiden veneiden miehistö näin? Kun toissapäivänä uimme upeassa kirkkaassa vedessä saarten välissä, järkytyin pohjan pullomerestä. Havaintoni, että siellä oli shampoopulloja ja muita pulloja, jotka eivät näyttäneet juomapulloilta oli varmasti oikea. Ihmiset tyhjentävät roskat laivoista suoraan veteen! Eivätkä vain roskat, vaan myös veneiden käymälät tyhjentyvät veteen. Silloin nämä satamat, joissa ihmiset uivat suoraan veneistä, niin kuin ne kaksi pientä lasta toissapäivänä...

Vähitellen nämä käännökset alkavat painua tajuntaan. Jibe-käännöksessä, nyt kun menemme pelkällä etupurjeella, on kolme vaihetta. Ensin käännetään ja kun tuuli kääntää purjeen uuteen suuntaan, se kiristetään skuuttiköydestä vinssillä, jolle puolen purje kääntyi. Kun köysi tiukkenee kiristyspuolelta, vastapuoli löysää. Tacking-käännöksessä löysääminen ilmeisesti tapahtui jo aiemmin. Pitääpä seurata kun luovimaan taas päästään. Kiristettäessä vinssillä on kaksi täyttä kierrosta köyttä ja kolmas on puolikas, joka nousee jo vinssin yläosaan. Löysäämispuolella vinssin ympärillä on yksi kierros köyttä.

Luoviessa etupurje on tiukalla, levymäisenä ja skuutin kiinnityspiste kanteen on takana.

Nyt käännyimme jyrkkään vastatuulen, tuulen suunta on vain viisi astetta kulkusuutaamme vastaan ja nopeus hämmästyttävä 5,5 solmua, lähes tuplasti se mitä oli myötätuuleen mentäessä! No nyt se vastakäännös tuli. Siinä mentiin ensin vastatuuleen, sitten hieman löysättiin eli nentiin hieman enemmän sivutuuleen, jotta vauhtia veneeseen saatiin lisää, jotta liikemäärä riittää seuraavaan vaiheeseen. Siinä kokka otettiin uudelleen vastatuuleen ja vastatuulen yli niin, että tuuli alkoi paina purjetta toiselle puolen. Tässä kohden kireällä ollutta skuuttiköyttä löysättiin voimakkaasti niin että purje pääsi kääntymään. Kiristystä toiselta puolen tehdään kun purje on kääntynyt. Kiristys täytyy tehdä nopeasti, jotta purjeen muoto voidaan palauttaa ja luoviminen saadaan käyntiin. Teemme useita erityyppisiä käännöksiä. Pekka on ruorissa, Vesa, Karri ja Matti köysissä. Zeljco huutaa ajoitukset ja päättää suunnat. Pääsemme liillumaan näin pikkusaarien lomassa, väliin käännökset tehdään hyvinkin lähellä kalliosaaria. Matalimmillaan vettä veneen alla on vain 3,9 m.

Tulimme saarien välistä merelle. Nyt tuulee 12-14 solmua lähes suoraan sivulta, muutama aste takaa ja nopeitta on lähes kahdeksan solmua. Nyt vene on optimaallisessa kulmassa tuuleen nähden, Zeljcon mukaan.

Tänään on ollut uintipäivä. Meillä on ollut kaksi hyvää uimapaikkaa, molemmat täällä Latojoven luonnonpuiston alueella saarten välissä. Vesi on ollut kirkasta. Ensimmäisessä ankkuripaikassa vettä oli 12 m veneen kohdalla ja pohja näkyi selvässä. Nyt olemme ankkurissa 4,5 metrissä. Ekapaikassa Huomasin kyllä, että saaret olivat varsin lähellä venettä, noin 50 m päässä, mutta arastelin lähteä niille uimaan. Pieni aallokko ja joutuminen pois veneen läheltä pelottivat. Näin kuitenkin, että Karri oli räpylöineen jo rannan tuntumassa ja lähdin itsekin. Muutaman kerran uintimatkan aikana tunsin pientä pakokauhua. Tiesi, että jaloilla ei pidä mennä tavoittelemaan pohjaa. Eivät ne yllä kuitenkaan. Pitää vain uida rauhassa. Tulin rantaan ja katsoin huolella merisiilien paikat ja laitoin jalat pohjaat. Levähdin hieman. Sukeltelin rantamatalassa, ihmettelin veden tekemiä kaiverruksia rantakallioihin. Pieniä kaloja oli kaikkialla. Veneen kohdalla noin 6 m syvyydessä isompikin harva parvi. Lähdin takaisin veneelle ja pääsin turvallisesti perille. Suihkutin itseni vettä säästellen ja menin vielä toisen kerran uimaan. Taas tunsin pakokauhua. Jouduin uimaan veneelle pientä aallokkoa vastaan. Se ei ollut ongelma. Pääsin hyvin veneelle. Yksi asia, joka aiheutti kauhua oli huono eteneminen vapaauinnilla. Vesi kelluttaa täällä todella hyvin, mutta se vaikeuttaa myös etenemistä. Parasta on mennä hitaasti, voimia säästellen. Toisessa uintipaikassa uin taas rantaan. Matkaa oli taas noin 50 m. Uin ensin vasta-aallokkoon, joka oli matalaa. Myötä aallokkkoon palatessa oli helppo tulla veneelle. Parasta uimapaikoissa tänään oli, että ei ollut roskia. Ensimmäisessä paikassanei yhtään. Toisessa paikassa hyvin syvällä näkyi valkoinen tupakka-aski. Minusta näytti, että siinä luki Belmont.

Kello on kymmenen. Lämpötila on +23 C. Toinen kerta täällä kun minulla on täällä pitkähihainen päällä. Eilen illalla puolen aikoihin oli myös, silloin oli hieman tuulta. Yämä lahti on suojaisempi. Tulimme juuri veneeseen istumalaatikkoon ravintolasta, jonka terassille on matkaa noin kahdeksan metriä. Tämä on yksityinen laituripaikka Polacan satamakaupungissa. Dealiin kuuluu, että me saamme sähköä ja laituripaikan ja köymme syömässä kohdalla olevassa ravintolassa. Menun muotoutuminen alkoi siitä, kun Pekka löysi kiikareillaan vuohen eräältä karulta luodolta. Selvisi, että osassa ravintoloita saa vuohta listalta ja tämö oli sellainen paikka. Zeljco soitti matkalta Ogigilla-ravintolaan ja täällä oli laitettu vuohi, perunat, munakoiso ja kesälurpitsat 2,5 tunniksi uuniin eli niin kutsuttua peka (kellon alla) - vuohta. Juomaksi oli talon punaviini. Oli todella hyvää, ruoka ja juomat. Toinen vuoka oli vielä vasikkaa samoilla kasviksilla höystettynä, joten maha on todella täynnä. Läksiäisiksi antoivat meille vielä viinipullon ja siivutetun vesinelonin. Olipa hyvä, että ruokahalua oli, joka ei ole itsestäänselvyys sillä ennen ruokaa lenkillä käydessäni huomasin, että nyt on maha sekaisin. Piti käydä pari kertaa puskassa. Siitä pieni pääkipukin varmaan, jota tunsin iltapäivällä. Onneksi yleisvointi on ok, tuskinpa muuten olisin juossut 10% nousua 650 metriä, josta tien reunassa varoitettiin. Juoksun jälkeen pesin ensimmäisen kerran hiukseni ja itseni saippualla hytissämme olevassa pienessä suihkussa. Ihmettelin kun vesi ei kulkeutunut poistoaukkoon ja koetin käyttää karhupumppua, ei tulosta. Hieman epävarmana, olisiko täällä yleensäkään saanut käydä suihkussa, huutelin ongelmaa Zeljcolle.
- Have you pressed a button?
- Button?
Veden poistonapin painamisen jälkeen vesi hävisi.

Toiselta uimapaikalta lähdettämme suuntasimme Mljetin kansallispuiston alueelle, jossa tämä Polacan satama on. Purjehdimme ensin myötätuuleen, ohitimme hienon majakkasaaren. Takaa tuli vene, jossa oli pallopurje ja se purjehti meistä ohi. Tuo tuntui käyvän Zeljcon luonnolle. Me muut suhtauduimme asiaan rennommin, lähinnä pidimme venettä hyvänä valokuvauskohteena kun se lähestyi meitä vastavalossa punainen purje pullistelle.

Tuuli tyyntyi, oli vain 4 solmua sekunnissa ja suunta alkoi vaihdella. Nopeus tippui 2 solmuun. Kaikki olivat sitä mieltä, että voisimme ajaa jo koneella. Menin jollalle makoilemaan, kun skuttinarut eivät nyt enää haitanneet, koska purjeet oli reivattu. Aurinko alkoi laskea ja väreihin tuli kellertäviä sävyjä. Valokuvaajan silmää alkoi kutitella. Nyt kuitenkin päätin vain istua ja katsoa. Rannan kalkkikivimuodostelmat ovat kerrostuneina rantaviivassa. Kerrostumien suunta vaihtelee, ne ovat poimuttuneet, välillä pystyssä. Kerrostumien takana alkaa tuuhea, kumpuileva, vihreän sävyissä näkyvä metsikkö, jonka valtapuu on pinja. Kaskaiden ratina kuuluu taas kaikkialta. Tuo ääni alkaa jo ahdistaa. Hyvä että ei ole Suomessa, mieluummin vaikka itikan ininä :)

Lastovon kansallispuistossa

Olemme purjehtineet pitkään, seitsemän tuntia syömättä ja kahvitta. Jos olisimme menneet tämän matkan koneella, olisimme päässeet suorempaan, 60 km matkan noin neljässä tunnissa. Tähän olisi mennyt noin 25 litraa dieseliä. Kippari on halunnut mennä kun tuulta on ollut.

Nyt saavumme kohteeseen Lastavon saariryhmälle, joka muodostaa kansallispuiston. Ajamme purjeilla pitkään, kapeistakin väliköistä ja niemen kärkien ohi ja saavumme lopuksi hyvin suojaiseen lahteen, jossa mantereen saaria peittää tiheät metsiköt. Ankkuroimme ja menemme uimaan. Karri tekee lyjyen uinnin ja lähtee tekemään salaattia, jota muut innolla odotamme. Itsekään en jaksa uida nyt pitkään. Kelluttelen jonkin aikaa, kun muutkin näyttävät sitä harrastavan ja on todella niin, että tämä muistelujemme mukaan 3,5% suolavesinkelluttaa eri tavalla kuon makea vesi. Nenässä ollut suolabesi valuu nenän takaosiin ja hieman ärsyttää limakalvoja. Tässä on niin syvää, että pohjasta ei näe yksityiskohtia ja vesikään ei ole niin kirkasta kuin eilen. Nousen veneeseen, suihkutan ja menen jollan päälle aurinkoon makaamaan. Vähitellen tiedostan ympärisyön äänet. Rannalta kantautuvan kaskaiden äänen, lapsen itkun. Muistan kuinka silloin kun lapset olivat pieniä pienten lasten näkeminen sai sydämen tulvimaan ikävää.


Salaatti on valmista. Tällä kerralla on lehtipersiljaa, oliiviöljyssä paahdettuja leipäkuutioita, fetajuustoa, tomaattia, kurkkua, oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa ja arvatenkinnhieman sokeria. Syönniin jälkeen ajamme koneella pienen matkan koneella Zaklopatican kylään.

Rantaudumme. Tähän käy tuulta ja fenderit pitää asettaa huolella, jotta veme ei hankaudu viereistä latvialaisten Bavaria 50 venettä vasten. Naapuriveneen kippari seuraa huolella rantautumista ja on mukana asettelemassa fendereitä. Pian meidän viereemme tulee myös vene ja olemme zeljcon apuna tarkkailemasssa tilannetta ja huolittelemassa fendereitä. Kun veneet puristuvat fendereitä vasten, vain 15 cm jää veneiden väliin. No, se riittää.

Lähdemme kävelemään lähistöllä olevaan Mali Lagon kylään. Retki osoittautuu yhdeksi kohokohdaksi. Upeat näkymät ensin rantaviivaan ylhäältä rinyeiltä ja lopuksi itse kylään ovat hyvin vaikuttavia. Kylän erikoisuus on erikoiset hattupäiset savupiiput ja lukuisat kirkot. Talot ja kadut ovat ainutlaatuisen yhtenäisiä. Vanhat mercedekset ja fiatit tulevat vastaan kaoeilla kaduilla 700-luvulla alueella ovat asuneet merirosvot, jotka ovat ryöstäneet venetsialaisia kauppalaivoja.

Olemme kylässä liian pitkään. On jo pimeä kun kävelemme alas satamaan. Kapeat mutkaiset tiet ja tiehen rajautuvat jyrkänteet tekevät matkasta suorastaan vaarallisen, koska meillä ei ole heijastimia ja liikennettä pitää varoa. Itse tallustan tietä ilman silmälaseja sillä lähdin liikkelle aurinkolaseilla.

Menemme Konoba Triton -ravintolaan syömään. Otamme alkupalaksi kalacarpacciota ja isoja katkarapuja. Carpaccio on valkoisen kalan lihasta, siinä on etikkaa ja öljyä ja se on hyvää. Katkaravut on paistettu öljyssä. Erimielisyyttä on siitä, pitääkö kitiinikuoret poistaa vai ei. Karri syö kuorinee, Pekka kuorii. Minä syön ensin kuorittuna ja koetan vielä pureskella kuoriakin lopuksi malttamattomana luovuttamaan herkkua, jonka painikkeeksi otamme talon valkoviiniä, johon olemme kaikki tyytyväisiä. Main courseksi valitaan katkarapuspagettia ja mustekala-katkarapurisottoa. Molemmat tulevat yhteisessä isommassa astiassa, joten saamme maistaa molempia. En mitenkään pysty päättämään, kumpi on parempaa. Illan hinta on vain puolet eilisestä johtuen siitä, että emme ottaneet tuoretta ensiluokkaista kalaa, joka on täällä hinnoissaan ja myös viini on paljon halvempaa, 60 kunaa pullo eli alle kympin. Risotto ja spagetti on noin kymmeme euroa. Menemme veneelle ja Karri tekee meille pikakahvia, teetä tai espressoa. Vesa halusi ostaa kaupasta paikallista erikoisuuttaa, sitruunaolutta, jota otamme maistiaiseksi yhden pullon.

Kello on puoliyö, kirjoitan tätä veneen cockpitissä, istuinloodassa. Ympärillä on venäläisiä, italialaisia, jenkkejä, saksalaisia ja latvialaisia, ainakin. Parin veneen päässä veneestä tulee musiikkia, ja tytöt tanssivat, aluksi innokaammin, nyt jo varsin vaimeasti kannella. Takaakin kuului äsken musaa, mutta se on jo hiljennyt. rantaravintolan terassi on meistä kymmemen metrin päässä. Kymmenkunta ihmistä istuu penkeillä, tarjpilija kantaa olutpulloja sisälle. Naapuriveneestä kuuluu korttipakan plarausta. Katson sinne, nuori pari halailee. Meidän väki on menossa nukkumaann. Tanssitytöt ranatautuivat, naapuriveneestä huudellaan niile, eivät ole enää kiinnostuneita. Mitä tuo musa on? Rockabilly tuohon voisi mennä, tai bugg.

Tuulta purjeisiin

Kello on vähän yli kymmenen. Olemme olleet liikkeellä vähän yli tunnin. Tänään on aallokkoa ja tuulta. Aallon kärjet murtuvat vaahtoon. Mittaristo näytti äsken standby tuulta (tuulta, jonka kokisimme, jos olisimme luodolla) 17 solmua, nyt on 14. Aalto on korkeaa, koska koko yön on tuullut samasta suunnasta ja ennen kaikkea, koska nyt tuulee vapaan selän suunnasta länsiluoteesta. Tämän tuulen nimi on Tramontana. Jokaisella tuulella tuntuu olevan oma nimityksensä. Eilen puhuttiin Borasta. Se on vuorilta mahdollisesti äkullisestikin purkautuva tuuli. Pienveneille se voi olla vaarallinen. Jos olet ulkona, et välttämättä pääse tuulta vastaan enää rantaan. Mahdollisuutesi on päästä meren puolella olevan saaren suojaan.

Eilen maissa keinutus jatkui hyökyinä, jotka tulivat istuessa tai käsiä pestessä. Tuntuu kuin keinuisit edes takaisin, aivan kuin olisit vielä vesillä. Tunne loppuu ja saattaa tulla muutaman minuutin päästä uudestaan. Nukkumista tuo ei enää häirinnyt. Aallot loiskivat ja paukkasivat äänekkäästi veneiden kylkiä vasten. Vähitellen siihen nukahti. Aamulla heräsin 50 m päässä meistä olleen kirkon kellon mojahteluihin . Zeljco sanoi kuulleensa myös kolmen ja neljän lyönnit. Me Pekan kanssa, molemmat itsemme herkkäuniseksi määrittelevinä, koimme, että kyllä se yöllä hiljaa oli. Tiedä sitten. Tuulen nopeus nousee nyt 19 solmuun, joka on noin 10 m/s. Pekka määrittää edessä olevat linnut keltanokkakiitäjiksi.

Vene tekee muutamia rajuja keikkauksia sivulle. Vaikka purjeveneen ohjaus näyttää periaatteessa selkeältä, katsot vain etäisyydessä olevaa kohdetta ja ajelet ratista sitä kohti, niin ei se mene kuitenkaan noin. Tärkeintä tuntuu olevan saada purjeisiin koko ajan hyvä pullistus. Silloin purjeissa on voimakas veto eteenpäin ja veneen kallistukset ovat vähöisempiä. Nyt kun menenmme sivumyötäiseen, joudumme tasapainottelemaan suunnan ja pullistuksen kanssa. Jos purjeisiin tuuli ei ota tarpeeksi, pitää ohjata enemmän sivutuuleen. Toisaaöta jos menemme liikaa sivutuukeen, emme lähesty kunnolla kohdetta. Yksi juttu on noiden aaltojen ottaminen. Munusta näyttää siltä, että Zeljco kääntää ruoria aaltoon päin aina kun aallon rintama on tulossa veneen keulan kylkeen. Tuo liike tehdään jokaise aallon kohdalla. Iin että liikkeen voimakkuus riippuu aallon voimakkuudesta. Toisaalta ruorin käytön tule olla tasaista. Koko ajan ruoria ei saa kääntää. Tulee ylikorjausta ja ylikorjauksen korjausta toiseen suuntaan, jolloin kulku käy siksakiksi. Venettä ohjataan seisten. Siinäkin on varmasti ideansa. Seisten tuntee veneen kallistukset ja myös takaa tulevat aallot varmasti eri tavalla kuin istuen. Tuulen suunta ei edes välttämättä ole sama kuin aaltojen suunta. Aallot eivät ehdi reagoida nopeisiin tuuken suunnan muutoksiin. Parempi on katsoa ison aallokon päällä olevan pienen pinta-aallokon suuntaa. Zeljco keroo aistivansa tuulen suunna nenällään ja poskillaan. Jos poskia kostuttaa, tuulen suunta on helpompi aistia. Toki veneessä on myös mittarit, jotka myös näyttävät kokemamme tuulen suunnan.

Zeljco katsoi merta ja näki kovemman tuulen alueen, johon menimme ensiksi ja vasta sieltä kurssia kohteeseen. Tuulen nopeus on jo huipuissa 22 solmua ja matkanopeus huipussaan 9,2 solmua. On vielä liikaa takatuulta optimaaliseen nopeuteen. Vaikka ruorissa on kokenut Hannu, on Zeljcolla aika paljon neuvottavaa, joten eipäs tuohon ruoriin nyt niin hoppua ole.
Zeljco on niin rauhallinen, että ei pelota, vaikka korkeimmat aallot ovat nyt kaksimetrisiä.

Kun suunta on määritelty ja purjeet viritetty, ei miehistöllä ole paljon tehtävää. Voi istuskella ja katsella aaltoja, jutella. Kun suuntaa on aikansa menty niin tulee kuitenkin suunnan muutos. Harvoin alkuperäinen suunta vie kohteeseen, koska veneen kulkisuunnat määräytyvät tuulen suunnan perusteella. Niin, kun tulee aika kääntyä, miehistöllä on tehtävänsä. Ensin käännetään ruoria, jolloin tuuli tarttuu purkeisiin kääntää ne keskilinjan yli uuteen, edelliseen nähden peilikuvakulmiin. Tässä vaiheessa isopurjeen suuntaköysiä ja etupurjeen ohjausköysiä täytyy kiristää ja löysätä täsmälleen oikealla tavalla. Muutoin tulee ongelmia. Voi tulla rajuja vetoja köysiin, jotka polttavat nahkat käsistä tai telovat sormet. Kääntyvää puomia pitää varoa. Mitä kovempi tuuli, sitä kovemmat voimat purjeissa ja köysissä on. Ja jos jokin menee pieleen, sitä ikävämpää on lähteä etukannelle selvittelemään johonkin kietoutunutta köysilenkkiä. Mitään isompia ongelmia näissä ei ole ollut, mutta pientä sähläyksenpoikasta välillä on. Toiminta on erilaista myötäkäännöksessä, jibe, ja vastakäännöksessä, tacking. Millä tavalla erilaista, se ei ole vielä hahmottunut. Kaikkien asioiden yhtaikainen hahmottaminen ja vielä kurssin muutoksen aiheuttamien muutosten sisällyttäminen tuohon yhtaikaiseen hahmottamiseen tekee purjehduksesta aika monimutkaista, vaikka liikkuvia osia onkin vain muutamia.

Päivä Adrianmerellä

Yhdistetystä keittiöolohuoneesta kuuluu aamupalan laittamisen ääniä. Eilenkin keittivät teetä ja kantoivat kuppia kouraan. Tuntuu oudolta, ja kivalta, kun miesporukka oma-alotteisesti tekee. On valoisaa, siis aamu. Musiikki jatkui varmaankin kahteen. Sen jälkeen he jatkoivat laulamalla, mikä oli, jos mahdollista, vieläkin kovaäänisempää. Miessakki siinä huutolaulua harrasti. Jokaiselle tuntui olevan tärkeintä saada oma äänensä päällimmäiseksi. Kyllä niillä joku ideakin välillä oli sillä naisäänen kanssa tuli välillä vuorolaulua. Pitkälle he jaksoivat. Hyttikaverini sulkee sivulle rantaan tpäin suuntautuvan ikkunan. Ovi ja kattoikkuna jäävät auki. Lopulta alkaa kuulua skoottereiden moottorin ääntä. Jäljelle jäävät jatkavat vielä, vain vaivoin enää volumitason säilyttäen.
Lisää miehistöä herää. Joku on käynyt jo uimassa ja joku on menossa. Uimaranta kuuluu olevan vasemmalle.
- On oikeallekin, kuuluu sanottavan.
Kello ei ole vielä seitsemää. Tajuan, että siellä paistetaan munakasta.

Istun kumisen ylösalaisin olevan jollan reunuksella purjeveneen etukannella etupurjeen varjossa. Liu´umme 3,7 solmun nopeutta myötätuuleen. Laiva keinuu pehmeästi aalloilla, ei pärskeitä. Edessä ja takanani on paikymmentä muuta purjevenettä ja muutama moottorivene, useimmilla yhteinen kurssi kanssamme. Moottori sammutettiin heti satamasta lähdön jälkeen.

Nyt kun on takatuuli purjeet ovat löysällä että ne tekevät pussia tuulen tarttua. Eilen luoviessa purjeet olivat tiukalla ja melkein veneen suuntaiset kun nyt nähdäkseni noin 30 astetta sivulle. Purjeissa olevat spy- eli virtauslangat roikkuvat melkein suorana alaspäin. Kun äsken tuuli viistosti takaa hieman kovemmassa puuskassa, mistähän se tuuli tuli, langat olivat suorana. Purjeiden kireyttä muutettiin niin, että langat olivat purjekankaan molemmin puolin samansuuntaiset. Silloin virtaus oli laminaarista ja tuulen imuvaikutus purjeisiin parhaimmillaan.

Nyt tuuli loppui kokonaan. Purjekangas rötkyää löysänä ja karkoitti minut istumapaikaltani. Osa veneistä ajaa koneilla. Zeljkon ja Vesan keskustelu kantautuu juuri ja juuri korviini. Vesan aktiivisuus on ihailtavaa. Koko ajan hän jaksaa jututtaa Zeljkoa kysyen etupäässä suoria kysymyksiä. Laajasti Zeljko osaakin vastata. Ja Vesa oppii koko ajan lisää.

Kun purjeet löystyivät, ne kiristettiin ja purjeet oikaistiin veneen suuntaisesti. Letkuva purje tappoi vauhdin kokonaan. Hetken päästä tuli taas viriä ja Zeljko käänsi kurssia vastaiseen ja aloimme luovia. Saimme taas hieman vauhtia, pari solmua.

On suurta maininkia, istumme katteen alla leppoisasti. Tuulta on viisi solmua, nopeutta kolme. Zeljko pitää ruorissa rennosti suuntaan. Karrin tekemän herkullisen salaatin oliiviöljy tuntuu vielä suupielissä. Salaatissa oli kahdenlaista salaattia, toinen aromikasta rucolaa (opin tykkäämään tänä kesänä), porkkanaraastetta, oliiveja ja saksanpähkinöitä. Oliiviöljy, mustapippuri ja sokeri maustoivat. Salaatin kanssa leipää, jota dipattiin öljyssä, ja hieman punaviiniä. Hannu meni alas keittämään kahvia.

Matti sanoi aamulla, että Aalto-yliopisto voisi sponsorpida minulle blogin päivityksen. Satamassa ei ollut T Mobilen kenttää, mutta siellä oli HR VIP:n kenttää, joten verkkovierailulla nettiyhteys onnistuisi. Matti valaisi että voisin ottaa bluetooth yhteyden hänen kännykkäänsä, jolloin Padini netti toimisi. Näin teimme ja blogi päivittyi. Samaan sponssiin sain luvan vielä uusia kirjaston kirjat.

Matti ilmoitti, että nyt on täydet T Mobilen kentät. Yritän mennä Padini SIM-kortilla nettiin, mutta joudun vain T Mobilen sivuille, jonka valikoiden kautta, emme saa PAD-laitteen nettiä aktivoitua, vaikka sama SIM-kortti oli jo rannassa toiminut kännykästä. Zeljco yrittää lukea kroatiankielisiä valikoita kaverinamme, mutta yhteys jää aukeamatta. Soitan sivulla olevaan puhelinnumeroon, josta alkaa kuulua kroatialaista puhetta, joka arvatenkin käskee painamma yksi, jos asiasi koskee vikailmoitusta tms. Painelen numeroita satttumanvaraisesti toivoen pääseväni ihmiskontaktiin onnistumatta. Matti ehdottaa, nähtyään Samsungini, että siirtäisin kortin siihen ja tekisin kännystä Wi-Fi-aseman, johon ottaisin Padilla yhteyden - nyt leijailee kahvin tuoksua. Näin teimme, tosin dataliittymän mikro-SIM kortin saaminen kännyn kelkkaan oli vielä oma haasteensa, mutta jonkinlainen adapteri löytyi myös ja kortti saatiin paikoilleen ja netti pelaamaan. Yläfemman paikka.
Jos kenttää löytyy, voisi yrittää illalla Skype-yhteyttä kotia.

Purjeita on kaksi. Etummaisessa voi säätää vain purjeen tiukkuutta. Taaemmassa isopurjeessa on myös purjeen suunnan säätö. Purjeet ovat samassa suunnassa. Niiden väliin jää sola jossa virtaus kiihtyy ja purjeiden imu tehostuu.

Zeljko kertoo ympäristöstä. Edessä on kaunis vihreä nieminaa, Cape of Bellegrin, jonka takana Hvarin kaupunki, entinen antiikinaikainen Faros. Sen satama oli huonosti suojattu, mutta menisimme edessä olevien Pagleni Islandsien luo. Ohjelmassa olisi ankkurointi ja uintia. Ilma on todella kaunis, pilvetön sininen taivas, taivaanrannassa vaaleaa utua. Zeljco arvelee, että voisimme saada tänään vielä hyvän tuulen ja kulkea yli kymmentä solmua. Kaikki odottavat sitä innolla. Purjeita tiukennetaan.

Tarkkailen itseäni. Koetan korvalehtiä ja katson kyynärvarsia. En tunne palamisen merkkejä. Kesän melontaretket ja muu ovat jo ruskettaneet. Piti katsoa myös jalkoja: eivät ne turpoa, vaikka pissalla käynti on taas ollut olematonta.

Tuulet täällä menevät päivästä päivään omaa perskiertoaan. Aamulla maa on viileä ja meri lämmin ja virtaus käy maalta merelle. Päivällä maa lämpenee voimakkaasti ja lämmin ilma nousee ylöspäin ja virtaus kääntyy mereltä maalle. Puolenpäivän seutuun, tuulen kääntyessä, voi olla tyven hetki. Näiden lisäksi voi olla matala- ja korkeapaineita, jotka modifioivat tuulta.

Koko päivän olemme menneet ilman koneita. Se on ollut hienoa kunnei ole kuulunut moottorin tai potkurien ääntä. Kun tuuli päivällä tyyntyi, olisi voinut käynnistää koneen. Mutta ei käynnistetty, koetettin etsiä sopivaa etemissuuntaa ja purjeiden asentoa, jolla matka jatkuisi. Vähitellen tuuli virisi ja matka jatkui. Ajattelin entisaikojen purjehtijoita. Näin kun mennään päiviä, ja viikkoja, yötäpäivää. Maat ja maanosat vaihtuvat.

Zeljko käynnistää koneen. Ajamme pienen saaren taakse ison saaren viereen. Tämä on uimapaikka. Tuulta on kohtalaisesti. Kreetan tapahtumat palaavat taas mieleen. Miehet vaihtavat uimatamineisiin innolla. Ei ihme, pohja näkyy, kirkas vesi. Karrilla on räpylät ja snorkkeli, jossa silmälasivahvuudet, saa kuulema sukellusliikkeestä Kisahallilta.

Miestä alkaa mennä mereen. Katson parhaaksi katsoa ensin. On siinä virtausta! On selvästi. Matti ajautuu 20 m päähän veneestä. Karri potkii räpylöilllään, pysyy virrassa lähes paikoillaan. Kyllä tuolle virralle kuitenkin uimalla hyvin pärjää. Menen veteen. Testaan virtaa vastaan uimista. Tämä virtaus on näiden kahden saaren välissä. Vesi on kirkasta. Pohjassa on nauhamaisia vesikasveja. Sukellan kohti pohjaa. Paine korvissa käy äkisti kovaksi. Tässä on yli kymmenen metriä. Uin veneen ympäri pari metriä ja tutkin veneen pohjaa. 3500 kg painava paino kurottelee pohjasta alaspäin. Se on veneen köli ja pitää veneen pystyssä. Potkuri näyttää ihmeen pieneltä liiluttamaan 14 tn painoista alusta niinkin hyvin kuin se koneella menee. Vähitellen uskallan rannemmas. Virtaus ei ole sinä niinkään kova. Pohjassa on vaaleampia kohtia, joissa ei ole ruohoa. Kun tulen lähemmäs näen, että pohjassa on kymmenittäin muovipulloja: shampoopulloja, vesipulloja, kaikkea. Miten voi olla? Jos tässä yhdessä kohdassa on näin paljon, paljonko niitä on koko meressä?

Uinnin jälkeen suihku onnistuu kätevästi alas lasketun peräportin päällä. Meillä ei ole kiire minnekään. Olemme ankkurissa. Tuulen vire ja aurinko kuivattelevat. Istumme katteen alla rentoina ja onnellisina, uskoisin. Vesa tuo jääkaapin kätköstä kaikille tölkillisen Karlovacko-olutta.

Jatkamme matkaa. Hannu etsii ruorissa oman purjeveneen kokemuksella parasta vauhtia ja sitä löytyykin. Tuulta on 12 solmua sivuvastaisesta ja saavutamme maksimissaan 8,4 solmun nopeuden. Visin kaupunkia lähestyessämme veneiden peräaalloissa hyppii pikkukaloja ja kohta parvi Zejcon arvion mukaan satakloisia tonnikaloja käy useita kertoja pinnassa ja hyppää niitä pyydystäessään. Zejco kertoo, että tuollaisen väsyttämisessä voi kulua yhdeksän tuntia. Kaikille tulee mieleen Vanhus ja meri.

Saavumme Visin kylään. Olemme purjehtneet noin 6-7 tuntia ja taittaneet noin 50 km matkan, josta 90% purjeilla. Lähdemme varaamaan ruokapaikkaa. Zejco suosittaa meille Pojoda-kalaravintolaa. Varaamme sieltä pöydän setsemäksi. On aikaa tutustua kylään, joka on yksi kauneimpia näkemistäni. Rantakadulla ja muutamilla syvemmälle kylään vievillä kujilla on ravintoloita. Talot, muurit,kadut, kaikki kalkkikivestä. Nousen ylemmäs rinteelle. Siellä on oliivipuita ja viiniköynnöksi. Kirkon kello lyö, tuntuu vartin välein, lyöntejänsä. Löydän pienen paloaseman, jonka pihalla muutamia vuosikymmeniä vanhoja paloautoja. Ei näillä rinteillä tulelle ilmeisesti mitään voida. Palaa minkä palaa. Bobovisten kylässä, jossa olimme edellisen yön, suuri osa männyistä, aivan talojen lähelläkin oli koknaan tai osin ruskettuneita täällä vastikään raivonneen palon jäljiltä. Paras suoja taloja vastaan oli taloja ympäröivät lehtipuut. Ne eivät palaneet yhtä helposti kuin männyt...

Kun tulen takaisin satamaan en voi kun ihmetellä vierivierissä olevia purjeveneitä ja isoja moottoriveneitä. Veneissä on perheitä, nuorukaisia, bikiniasuisia tyttöjä. Monessa veneessä lukee Kotisataman merkkinä Split.

Tilaamme 3,4 kg painoisen hammaskalan, joka grillattaisiin meille. Kala esiteltiin meille enne valmistamista tuoreena. Raikkaalle se tuoksui, eikä, Pekan mukaa, kiduksissakaan ollut huomauttamista. Kala oli perkaamaton. Sideksi tilasimme mangoliaa. En uistanut sitä ikinä syöneeni. Se valmistetty öljyssä ja valkosipulissa ja oli hyvää. Sitä voisi kasvattaa ja käyttää Suomessakin pinaatin tapaan. Kala on hyvää. Opin välimeren tapaa syödä kalaa. Täällä kala uo Zeljcon mukaan kolmesti: vedessä, öljyssä (jota kaadetaan kalan päälle syömisen yhteydessä, meillä öljy oli persiljan kera, ja kolmannen kerran viinissä, jota juodaan kalan päälle. Meillä oli paikallinen, laadukas valkoviini. Tällainen syönti ole ilmaista. Kala maksaa 350 kunaa / kilo. Zeljcon mukaan kala on kalastettu koukulla, ei siis verkoilla, nuotalla tai viljelyaltaasta. Kaiken kaikkiaan ilta maksaa per ruokailija noin 40€, joka summa sisälsi kaksi pulloa viiniä. Palaamme veneelle ja tilaamme veneen kohdalla olevasta ravintolasta cappucinot, jotka nautimme veneen oleskelukannella.

Purjehdus alkaa

Olemme Boboviscassa. Istumme veneessä juomassa teetä ja kahvia. Viereisestä Konoba Vala-rantaravintolasta, jossa olimme syömässä kantautuu kovaääninen kroatialainen humppa. Väsyttää. Kello on puoli yksitoista. Maha on täynnä naudanlihaa, jonka luulin olevan tonnikalaa, koska sitä käsittääkseni tilattiin. Kun olen aikani puhunut tonnikalasta, minua valaistaan, että se ei sitä ole. Olen ensin epäuskoinen, mutta sitten liha tuntuu enemmän naudanlihalta kuin tonnikalalta. Kroatiaksi ruoka oli jotain sellaista kuin dalmatitska pastitsada. Seitsemän hengen seurueelta illallinen oli 632 kunaa eli noin 90 euroa. Viini oli talonviiniä.

Nettiin ei pääse. Matti oli ostanut paikalliselta operaattorilta T-mobile HR:n SIM-kortteja, joista yhden sain laittaa iPadiini. Se sallii gigan siirtoa. Pitäisi riittää kun puolen vuoden käyttö oli asetuksista katsottuna ollut vain hieman yli gigan. Kortti maksoi 120 kunaa eli alle 20€. Viime kerralla Matin dataroamingmaksut olivat olleet yli 100€. Ongelma on nyt vain se, että ei ole kunnolla kenttää. Wi-Fi kertoo alueella olevan kaksi langatonta verkkoa, mutta ne vaatisivat taas omat maksunsa. Tunti olisi 30 kunaa ja päivä 70 kunaa. Ei jaksa.

Purjehdus oli kivaa. Rannasta lähdettyä merellä oli ihan kunnon tuulta niin että soutuveneen kanssa en olisi halunnut noihin aaltoihin joutua. Purjevene meni vinossa ja pärskähteli vasten aaltoja. Purjeita nostettiin ja suunnattin, kiristetti ja arvioitiin. Minulle kaikki aivan hepreaa. Satuin istumaan yhden veivin vieressä ja minun piti antaa yhdeltä vinssiltä köyttä kun kapteeni kiristi toiselta. Ei se vaikeaa ollut kun vaan saa selvät ohkeet mitä tehdä.

Jossain vaiheessa mentiin lähes kokonaan illan koneetta, ja se oli parasta. Hyttien ikkunat piti sulkea, jotta niihin ei menisi vettä. Mietin, tulenko merisairaaksi ja muutkin sitä kyselivät. Sanoin, että en tiedä. Ajattelin kuitenkin, että hyvä, että en ole syönyt. Olen todellakin syönyt tänään vain ne muutamat salamit ja juonut yhden oluen. Silti ei ole nälkä. Sen täytyy johtua tästä kuumuudesta. Kun kuulin, että lähtö olisi kello 18 ehdin käydä vielä lenkillä. Mikähän kumma siinä on, että yksin ollessani ei tullut käytyä, ja nyt kun olen porukassa, ajatus lähdöstä tuli. Halua olla yksin? Näin tänään triathlonkilpailijoita. Ehkä niistäkin sai intoa. Juoksin Marjan-vuoren pohjoispuolella menevää tietä mäntyjen katveessa. Oikealla puolellani oli rantaa ja rannallaolijoita muutaman kilometrin matkalla. Tämä taitaa olla splitiläisten vapaapäivänviettopaikka. Nyt on lauantai.

Loppuillasta tuulen suunta muuttui niin, että purjeista ei ollut hyötyä ja lopulta tuuli tyntyi. Pääsin ruoriin. Mukavahan siinä oli seisoa ja ohjailla jahtia kohti saaressa olevaa pittoreskiä rantakylää ja satamaa. Rantautuminen aivan toisen veneen viereen vedessä polskivien pikkumukuloiden kohdalle oli oma taidonnäytteensä. Rannalta rantapaikkaa tarjonnut satamahenkilökunta piti köyttä ylhäällä niin että se saatiin kopattua koukkupäisellä kepillä. Köyttä pitänyt poika siinä työnsä ohessa puheli vain kännykkään. Rutiinia tämä kaikki näyttää heille olevan. Satamamaksu oli 290 kunaa.

Ravintola oli todella tunnelmallinen niin kuin tämä koko kylä. Tässä on 100 m pätkä satamaa veneitä vieri vieressä, rantakatu ja kadun varressa muutama ravintola. Ravintolan alakerrassa oli suuri piisi hehkuvine hiilineen. Menimme ravintolan kattoterassille. Ilta pimenee ja tähdet alkavat näkyä. Olen hihattomassa paidassa ja capreissa. Ei lainkaan kylmä ja minä palelen yleensä aika herkästi. Paratiisillista.

Ei hitsi. Nyt siinä soitetaan jivea ja kolme tyttöä on tullut tuohon asfaltille. Tekis kyllä mieli, mut kun tuo peräportti on jo nostettu ylös... Muita tanssilajeja, joihin täällä olisi voinut tanssia on humppa, fusku ja tango. Eri asia sitten mitä noi daamit osaa, mutta selkeästä viennistähän se kaikki on kiinni... Kaiken jälkeenkin olisi sitten tukku kappaleita, niin kuin tämäki, johon en kyllä keksi mitään muuta kuin napatanssin, muuta siitä ei liene seuratanssiversiota vielä olemassa? Loppuillasta olisi ollut pari rumbaakin, mutta kappaleisiin yhtynyt sekaääninen laulukuoro teki tunnelmasta paikallishenkisen tunnelmoinnin niin että tuossa vaiheessa tanssijoille ei ollut enää sijaa...

En muuten ole käynyt pisulla kun viimeksi siellä Marjan-vuoren metikössä, jossa sielläkin enempi sellainen harkittu ruikkaus ennen alastuloa kun ajattelin, että jos vessaa vaikea löytää. Olen juonut pulloittain vettä, teetä, olutta, punaviiniä. Mikään ei tunnu saamaan nestetasapainoa plussalle.

Retki Marjan-vuorelle

Nämä kivitalot lämpeävät täällää koko päivän ja yöllä sitten säteilevät kuumuutta niin että jos olet ikkunattomassa huoneessa niin on todella kuuma. Onneksi huoneessani oli suuri ikkuna, jonka jätin auki. Ulkoa kantautui hiljaista kaupungin kohinaa. Ajattelin että herään kyllä, jos joku yrittää tuosta sisään kammeta. Ikkuna on hieman maanpinnan kerrostasoa ylempänä. Naapurit kotiutuivat, niin kuin minäkin, heti puolen yön jälkeen. Katukahvilat ja -ravintolat sulkevat silloin ovensa. Arvatenkin yökerhot ja barit ovat jossain avoinna.

Aamupalaksi söin eilisiä junamatkaeväiden loppuja, salamisiivuja ja pala suklaata jäi vielä. Pesin kertyneet pyykit ja panin tuohon pihalle aurinkoon hetkeksi kuivumaan. Vedän ne kohta - huone pitää jättää tunnin sisällä - märkinä päälle, kuivavat sitten päällä ja vähän viilentävät. Toivottavasti Latica Modra Metraza liikkeen pitäjä ei ehdi niitä poistaa.

Vesa ja kumpp. ilmoittivat laskeutuneensa juuri Splitiin. Tapaisimme Kultaportilla klo 10.30. Iltapäivällä 15.30 pääsisimme veneeseen. Satama on jossain Lucica kadun päässä niemen pohjoispuolella. Noilla vinkeillä minä en sitä löydä turistikartastani. Niemen pohjoispuolella on kyllä satama, mutta näyttääpi aika laajalta alueelta kartassa. Tuntuu kyllä helpottavalta liittyä suomalaiseen seurueeseen ja laittaa omat aivot ja tarkkaavaisuus vaihteeksi narikkaan.

Katson hieman epätoivoisena varusteitani. Tuolla on neule, pikähihainen flanellipaita, farkut, ohut kerrasto ja sadeasu. Nyt vaihtaisin nuo kymmeneen hihattomaan paitaan ja toisiin capreihin. No, mä olen varautunut kiskovani märssypurjetta takilaan, kun ensimmäinen syysmyrsky vihmoo vettä ja lämpötila lähentelee 10 astetta (Suomessa varmaanki...). Enkä tiedä purjehduksesta mitään. Joitain sanoja opin kun luin muutamia satoja sivuja Alastalon salissa. Enkä tiedä onko 1800-luvun kaksmastoprikin ja kolmimastoparkin sanasto välttämättä validia Zeljco Cosicin upouuden Bavaria Cruiser 45:n kohdalla. No, parempi on kun tietää, että ei tiedä.

Huoneessa ollessani sain päähäni, että se, mitä tänään päivällä tekisin ennen veneelle kokoontumista, on pitkä kävelyretki kaupungin ulkopuolelle. Kartasta huomasin sinipilkullisen reitin, jossa luki Unesco. Myös kaupungin ympärille oli piirretty vastaava sinipilkullinen rinki. Ehkä kyseessä on Unescon maailmanperintökohde, jotain ainutlaatuista, jota voi nähdä vain täällä.

Jätin huoneeni, märät vaatteet viilentävät mukavasti. Käyn katsomassa mikä tuo Latica on. Se on kangaskauppa.

Jos ajattelee, että menee matkalle Kroatiaan, entiseen Jugoslaviaan siis entiseen itäblokin maahan niin tulee tiettyjä mielikuvia. Voin vakuuttaa, että Splitin kohdalla ne ovat täysin vääriä. Tämä ei ole entinen sosialistinen kaupunki vaan entinen roomalainen kaupunki. Rakennukset, ilamsto, kulttuuri on tyypillistä välimeren kulttuuria. Tämä on kuin olisi Nizzassa. Nizzassa vaan ei ole tällaista Diocletian palatsia, joka on muurein ympäröity vanhan kaupungin ydinosa, johon johtaa neljä porttia. Menen pohjoisportille odottamaan muuta seuruetta.

Vesa soittaa. Ovat juuri tulleet lentokenttäbussilla satamaterminaalin luo. Aikovat laittaa laukut säilytykseen ja lähteä sitten syömään. Minun tekee mieli kävelyreykelleni, joten sovimme uudesta tapaamisesta Jadra Linjen terminaalien edessä klo 14.

Kävelen satamaan ja löydän sinipilkullisen reitin aloituskohdan. Suunnistus täällä on hiukka hankalaa sillä pääsääntöisesti kadut ovat nimeämättä. En missään muista nähneeni näin huonosti nimettyä katuverkkoa. Ihmekös tuo kun karttaankaan kadun nimiä ei ole merkattu.

Reitti alkaa viehättävällä portaikolla, johon kohta yhtyy kaskaiden siritys. Reitti nousee aina vain ylemmäksi. On hyvä tuntea rinkan paino ja kävelyn rasitus pitkien matkustuspäivien jälkeen.

Kaskaiden siritys on yltynyt aivan uskomattomaksi jatkuvaksi äänimassaksi. Ilma alkaa tuoksua aleopamäntyjen vienolle havulle. Alhaalla avautuu sininen meri ja Splitin kaupunki. Kun pääsen Marjan-vuoren päälle, näen myös niemen yli meren kaupungin pohjoispuolella. Täällä on rauhallista. Vain yksittäisiä kävelijöitä harvakseltaan. Syön loput salamit ja huomaan kuluttaneeni puolet 1,3 l vesivarannostani. Kun olin imenyt alumiinipaperin poimuista vielä loput suklaat, totesin syöneeni eilen ostamani matkaeväät. Kirjoitan tätä aleopamännyn varjossa vuorenhuipun näköalakorokkeen reunuksella. Edessä tuulessa liehuu, arvatenkin, Kroatian lippu. Pensaiden latvustoissa on kookkaita päiväperhosia, kellertäviä ja keltamustia. Joku noista ehkä ritariperhonen, mutta sitten on jokin voimakkaasti liitelevä tai ilmavirtauksessa paikallaan seisova perho.


Marjan-vuorella sain päähäni katsoa sähköpostit. Asetin iPadista dataroaming päälle,joka mahdollisti liittymisen paikalliseen puhelinverkkoon. Näin posteista että blogia oli luettu ja kommentoitu :) ja että kirjaston kirjoista oli tullut eräpäivämuistutus. Yritin uusia lainat netin kautta. Pääsin jo kirjaston sivuille mutta omilla tunnuksilla sisääänkirjauduttaessa sivun latautumista kuvaava palkki tökkäsi. Katsoin sitten maps-ohjelmasta Spinutin satamaa, jossa Zeljcon alus olisi. Sitä ei löytynyt mutta löytyi Lucica-katu. Tämän jälkeen tulikin näytölle ilmoitus että ulkomaan liikenteen käyttökatto oli saavutettu ja että lisää bittivirtaa tulisi, jos lähettäisin viestin Tilaa posto numeroon 15400. Sen ehdin saada selville, että Lucica oli siellä päin missä arvelinkin ja päätin lähteä suoraan sinne. Ilmoitin Vesalle tekstarilla. Ihmisten ilmoille päästyäni ostin ensimmäiseksi mehevän ompun.

Istun Spinosan satamassa caffe bar Argolan terassin varjossa kylmän Karlovacko-oluen ääressä. Mereltä käy virvoittava tuuli. Laitureissa on satoja purjeveneitä. Vesa vinkkasi, että lähellä olisi uimaranta ja poikia pyyhkeiden kanssa tuossa näkyy olevankin.

Ranta löytyi laitureiden takaa. Rinkan kanssa änkäsin oimakopin virkaa tekevän mainosplakaatin lehtien väliin ja huomasin muistaneeni ottaa uimahousut mukaan. Vesi oli kirkasta, kuin uimahallissa, ja suolaista kuin savukalojen suolausvesi. Se ei estänyt minua sukeltamasta. Mieleen tulee edellinen kerta välimeressä Kreetalla. Jouduimme Auli-tyttöni kanssa merivirran vietäväksi. Virta vei meitä pois rannasta. Se oli hyvin pelottavaa.

Sukellan lähelle pohjaa. Siinä on jotain, jota koetan ottaa käteeni ja samassa peukussa pistää. Olikohan tuo se merisiili? Näen hienon kotilon ja sukellan ottaakseni sen käteen. 30 cm kotilosta oleva tummansininen HK:n sininen makkara alkaa liikkua ja menen äkkiä pois. Olikohan tuo se merimakkara? Tyydyn sitten vain ihailemaan akvaariobarbien näköisiä kaloja pelottomia kaloja lähietäisyydeltä. Uimasta tullessani menin rannalla olevaan suihkuun, josta tuleva veli oli kylmää, mutta suolatonta ja tuntui niin hyvältä huuhtoessaan suolaisen veden pois.

Vesa soittaa. Ovat jo veneellä. Kävelen laiturille 12 ja siinä Vesa ja vene ovat. Tästä se lähtee.

Split, huh

Kun juna pysähtyi asemalle ja aukaisin junan oven niin useita ihmisiä kurotteli sisälle ja niillä oli kovasti asiaa. Ihmettelin miksi ne eivät anna meidän tulla ensin junasta ulos ennen kuin änkäävät sisälle. Vähitellen tajuan, että he tarjoavat "room"ia, majoitusta. No sitähän mä just tarvitsen kun mulla ei mitään ole järjestettynä, mutta miten minä nyt näiden kanssa voisin mihinkään diiliin päästä. Olen hämmentynyt ja haluan tilanteesta kauemmaksi.
Splitin rautatieasema on käsittämättömän pieni. Odotan näkeväni hyvin organisoidun turist informationin, josta samalla tavalla saan tietää kivan Youth hostelin ja yhden hengen huoneen 150 kunalla. Sen sijaan huoneen tarjoajoen armada seuraa minua ja alan uskoa, että huoneen puute todella näkyy mum naamasta.
Kun tulen asemalta ulos, edessä on heti satama, josta purkautuu ihmisiä suurista laivoista. Ruuhka, palmut, meri, kuumuus. Täytyy myöntää, että olen yllättynyt. Tämä kaupunki todella sykkii nyt ja tajuan, että yöpaikan löytäminen ei ole välttämättä läpihuutojuttu.
Hyvin, hyvin monivaiheisten vaiheiden jälkeen, joihin kuului mm. Joutuminen gastroenterologisen lääkärin vastaanottohuoneeseen ja kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia (hyvä, että tankkasin junassa) kävelen englantia puhumattoman mummelin perässä yhä uusista ja uusista kadunkulmista kääntyen kunnes saavumme pimeälle sisäpihalle Madonnan kappelin äärellä. Avain lukkoon ja saavumme eteiseen. Minulle näytetään huone, jossa on kaksi sänkyä ja ikkuna, jota ei saa kunnolla kiinni. Vessa on käytävällä, mutta vain omassa käytössäni. Tämä on aparamentous, jota minulle mainostettiin. Ei, en mä kylläntästä nyt 450 kunaa maksa. Yritän kieltäytyä tarjouksesta, mutta saatuani kuulla, että viimeinenkin peti 10 hengen dromista on mennyt, tajuan, että tämä juuri on se mitä tarvisen.

Suihkuun ja ulos. Diocletianin palatsialue esityslavoineen ja marmorisine kävelykatuineen on aika huikaiseva. Esityspuoli on sellainen, jota voisi nimittää lähinnä napatanssin MM-kisoiksi. Ihan kiva, siis oikein kiva. Tuo on vähän niinkuin selkärangalla tehtyä poppingia + käärmekädet. Lantiota nostetaan hypnoottisesti sivulle tai annetaan koko paketin väristä.

Jatkoin siitä meren rantaan. Täällä on lämpimänkuumaa. Merikään ei mitenkään viilennä. Kävelen iPad auki koettaen pongata, jostain suojaamattoman Wi-Fin, mutta en saa nettiin yhteyttä. Lopulta tulin tänne kontaktihostellin aulaan, joka on tosiasiassa avoinnterassi tai parveke.parikymmentä nuorta tuossa raataa englantia ja juovat olutta, mehua, vettä ja kuka mitäkin. Täytyypä sanoa, että oispa aika hankala tohon porukkaan juttuseuraan päästä, mutta sujuva kuuntelu tietenkin aina voisi onnistua. Kolme tyttöä on ainakin australiasta, ja hostelin poika yrittää tuossa juuri heidän kanssaan omaa ikuista tehtäväänsä. Onhan tuo jo puoliyö. Minun määränpääni lienee oma apartamentous ehkä yhdellä iltaoluella matkalla vielä höystettynä. On se sentään kiva, että mulla on katto pään päällä!

Junamatka Ljubljanasta Splitiin

Klo 7.49 Ljubljanan rautatieasema

Mummomaiseen tyyliin puoli tuntia (ai niin mummot tuli 2h) etukäteen raiteella 6. Pari rinkkatyttöä täällä oli jo ennen mua ja nyt vähitellen lisää rinkkakansaa valuu paikakalle. Asematunnelissa kaksi nuorta miestä olivat aukoneet kamojansa maahan ja koettivat vaihtaa cokisautomaatin takana piilossa puhdasta päälle. Missä lie olleet yönsä, ehkä ulkona noissa joenrantakarnevaaleissa, ehkä tulleet yöjunalla juuri jostain. Yöpyminen Dromissa (10 hengen huoneessa) olisi muuten maksanut 11€ ja yöpymisiin todellakin kuului aamupala: teetä, kahvia, laimeaa mehua, tuoretta leipää, lämpimiä munia, mysliä, muroja, hilloa, hunajaa, sulatejuustoa ja omenaa. Ei paha! On vähän viileä kun olen hihattomassa paidassa ja ohuissa capreissa liikkeellä, taidan mennä aurinkoon.

Juna tuli ja lähti ajallaan, tismalleen. Olin kävellyt laituria eteenpäin laiturikatoksen ulkopuolelle ja niin meninkin junan veturin takana olevaan vaunuun. Siinä oli loosheja. Valitsin matkakumppanikseni kuuskymppisen harmaaparran, hän näytti luotettavalta. Sitten ajattelin että matka on sentään aika pitkä ja mitähän muissa vaunuissa on. Ikkunasta virtaavat maisemat, kohoavat matalat vuoret, jokilaakso, jossa raiteet kulkivat ja idyllisen näköiset talot vanhoine omenapuineen veivät mukanaan. Looshiseurani oli mennyt käytävälle, vetänyt ikkunan alas ja räpsi kuvia. Hetken päästä lähdin itsekin liikkeelle tutustumaan junaan. Suurin osa vaunuista oli looshivaunuja, oli vain yksi, kylläkin tilava perinteinen päivävaunu. Sitten oli 1. luokan loosheja, joissa ei ollut ketään. Ne eivät eronneet ulkoisesti muuten kuin päällystyksen kuosiltaan. Lisäksi oli kahdenlaisia makuuhyttejä. Toisissa oli noin 90 cm leveä sänky, pieni pöytä ja ikkunaa. Osassa näistä oli kaksi vuodetta päällekkäin. Lisäksi oli looshin näköisiä koppeja, joissa oi kuitenkin ylhäällä vielä petit. En tiedä tarviiko noihin jotain makuulippuja vai saako niihin vain mennä jos ovat vapaana.

Molemmin puolin rajaa oli passintarkastukset. Sen jälkeen vielä lyhyt matka ja saavuimme Zagrebiin. Kolossimainen Glavni Kolodrovin rautatieasema ei lupaa hyvää minun ja Zagrebin välisen ikuisenrakkauden puolesta. Aseman edestä avautuu massiivinen aukea ja myöhemmin onneksi taipuu puistoksi ja puiden armolliseksi varjoksi. Lämpöä lienee yli 30 C.

Junan lähtöön on kaksi tuntia. Varaan kuuden tunnin matkalle syömistä. Yhdellä eurolla sai Ljubljanan rautatieasemalla 7,13 kunaa. Ostan Piroska sir pec, jonkinlainen pasteija, 6,11 kn, kaksi persikkaa (breskva, jotka aion syödä pesemättä) 3,76 kn, kroatialaista juotavaa jugurttia puoli litraa 8,39 kn, salamia (panonana salama) 108 g 8,64 kn, zagrebilaista hedelmänektaria puoli litraa 6,19 kn ja kroatialaista pählinäsuklaata 100 g 7,99 kn. Ai niin ja sebialaista Konig olutta 0,5 l 5,99 kn (ylivoimaisesti halvinta). Pyörähdän Trg Bana J. Jelacivalla ja lähden takaisin asemalle. Minusta tuntuu, että en tule tänne lomalle. Sorrun vielä ilmakuivattukinkkusämpylään matkan varrella, jota nautin oluttölkkiä piilotellen pienen kävelykadun penkillä. Asemalla taivun vielä tuoreisiin boysenmarjoihin, puoli litraa 8 kn. Mitenkähän mä jaksan syödä nää kaikki?

Junaan noustessani virkailija kysyy, onko minulla varaus. Näytän lippua. Se ei riitä. Pitää olla varaus. Se maksaa 7€. Kysyn, voinko ostaa sen junasta. Olin jättänyt tuloni niin viime tinkaan, että en enää ennättäisi lipputiskille (kumma että virkailija ei maininnut asiasta kun kysyin laituria aiemmin). Virkailija myöntyy.

Lippua tarkastaessa tarjoan rahaa, mutta minusta sama virkailija näyttää torjuvasti vain kädellään. Ehkä se olisi ollut noihin looshivaunuihin. Sekava juttu.

Tässä junassa on kolme vaunua. Yksi looshivaunu ja sen käytävillä pyörii konduktoori ja looshien ovet ovat kiinni ja penkeillä kylmälaukkuja. En näe loosheissa ketään. Olemme kaikki yhdessä päivävaunussa, jossa on ihan hyvin tilaa. Laskin vain auringon suunnan väärin ja kärsin kuumotuksesta. Täällä on kuuma, mutta ei läheskään niin kuuma kuin kolmannessa vaunussa, jossa istuu kaksi ihmistä. Toinen puoli vaunua on 1 lk ja toinen puoli 2 lk. Kävin äsken istumassa siellä hetken (ja ehdin saada juomia jakelevalta konduktööriltä vichypullon, varmaan jakavat tuon ilmastoinnin puutteen vuoksi) ennen kuin tulin takaisin alkuperäiselle paikalleni (hyvä juttu että sain vettä, en tyhmä sitä ostanut ja repussa ollut 0,3 l loppui jo alussa).

Mun vieressä käytävän toisella puolen on kaks nuorta tyttöä, ehkä 16. No voi noi kyllä vähä vanhempiakin olla, 18-20. Toinen tyttö pani äsken pään ton toisen tytön syliin ja nyt se toinen silittelee sitä ja käy sormilla läpi sen hiuksia. Mukavalta tuo näyttää. En osaa ajatella pahaksi. Taidan olla aika suvaitsevainen, ainakin joskus joissain asioissa. Nyt muuten alan maistella näitä eväitä. Dekkariakin luin äsken. Se on kuitenkin ihan inhimillinen. Ehkä dekkareissa vaan on yksinkertaisesti pakko tehdä alussa joku murha, joka jätetään sitten leijumaan kaiken myöhemmän taustalle. Toivottavasti tuo oli viimeinen. Kirjailija on Mankell. Vaunussa kuuluu jenkkitytön äänekäs nauru.

Ruokakulttuuri täällä vaikuttaa aika epäterveelliseltä. Ton piirakan sisässä on juustoo, kuori on voitaikinaa ja aika suolainen. Kaupoissa oli paljon leivitettyjä ja friteerattuja ruokia. Ostamani sämpylä oli voideltu voilla, joka jäi maistumaan kitalakeen.

Juna kulkee nyt aika ylhäällä. Oikealla avautui äsken laakso, jossa oli kylä. Nämä vaarojen ja vuorten välimailla olevat kumpareet ovat sekametsien peittämät. Vain aivan korkeimmat huiput ovat paljaita. Lunta ei näy missään.

Tapaamissani slovenialaisissa ja kroatialaisissa katusoittajissa oli aikamoinen ero. Sloveniassa oli kolme ryhmää, joista yksi nuorten poikien maankiertäjänändi ja muut ravintoloiden edustojen tyylikkäitä hanurikitaraporukoita. Se yksinäinen trubaduurikin lauloi ravintolan edustalla mikkiin; hyvin lauloikin, jäin nauttimaan Cuba libren ennen majapaikkaani menoa. Zagrebin visiitin laulajat olivat elämää nähneitä kulkureita, kitaran kannen lakat olivat hilseilleet, kamppeet olivat maankiertäjäkuosia. Toista heistä jäin kuuntelemaan, ilman mikkiä lauloi kauppakeskuksen oven pielessä. Tuli ajatus että jos joku hänet tuosta löytäisi, veisi studioon. Yritän muistella sen venäläisen jo kuolleen trubaduurin nimeä, johon kohdistuvasta kaukorakkaudesta tuli juuri kuunnelmakin, mutta en saa päähäni. Oisko se ollu Vysovski? Joka tapauksessa slaavilaisen melankolian (alcoholismus chronicum ;) lähteillä ollaan.

Nyt olemme vuorten päälla, upeita näkymiä. Äsken ennen tunnelia olimme melko jyrkässä rinteessä, jossa ajettiin kävelyvauhtia. Puusto on kookasta lehtipuupusikkoa. Paikoin kallio on näkyvissä ja on heinäistä nummea (tuli mieleen Adamsin Ruohometsän kansa. Tänne minä olisin jussit johdattanut, jos olisin Isopää). Olisi ihan kiva loikoilla tuolla. Siellä on varmaan aika rauhallista kun junan viimeinenkin kirskahdus olisi vaimennut.

Konduktööreillä on täällä muuten hienot lakit. Takuulla hurmaavat noilla lipunmyyjiä. Kun olimme alempana, junanpilli soi vähän väliä. Täällä ei taida vartioituja tasoristeyksiä juuri olla.

Nyt näkyy useita täysin puuttomia kallioisia vuoria vasemmalla. Näättekö? Tuolla!

Kuljimme pienen kylän ohitse. Talot olivat hieman harjamuoisia tiilikattotaloja, lyhyträystäisiä, kaksikerroksisia. Muutamaa taloa ei oltu rapattu tai rappaus oli karissut niin että näkyi, kuinka talon seinät oli tehty erikoikoisista luonnonkivistä, kuin jonkin vanhan kirkon seinää. Alhaalla solassa oli pienen pieni lampare ja sen rannalla seisoi tänne vilkuttava poika. Näyttti, että pojalla olisi ollut uimahousut jalassa. Puustoon on tullut matalaa männikköä. Naapuripenkin tytöt ovat vaihtaneet asentoa. Nyt ton toisen jalat on penkkiä vasten kohti taivasta ja pää toisen tytön sylissä. Kyllä junapenkkiin kaksi mahtuu nukkumaan. Kuuma täällä on. Komealakkinen konduktööri koettaa kädellä ikkunan päällä olevan pienen ritilän edestä.

Pieni Padenen kylä. Kuusikymppinen asemavahti hopeisin hiuksin junanlähettäjän kyltti kourassaan, valkeassa kauluspaidassa, mustat suorat housut jalassa ja punainen koppalakki päässä. Kello on puoli kuusi alkuillasta, Alppien eteläpuolen aurinko paistaa kuumasti. Juna soittaa pilliään.

Tämä on Knin. Kaukana kaikesta. Peltihalleja, ruohottuneita asfaltin reunoja, vanhoja linja-autoja. Nuori mies istuu maassa ja katsoo ohi menevää junaa. Nyt pieniä taloja rinteillä, kasvimaan pläntti talon vieressä, hieman viiniköynnöksiä. Kauempana rinteillä ryhmä tiilenpunaisen katon ja valkoisen seinän pilkotusta, siellä on toinen, vielä tätäkin pienempi kylä. Ja me olemme alkaneet laskeutua kohti Adrianmerta. Jenkkityttö alkoi tehdä pohjapumppauksia. Haluaa varmaan ehkäistä laskimoveritulppia. No, mä luulen että toi ylösalasin nukkuminen on tehokkaampaa (hihitystä).

Tyhjentäessäni juotavan jugurtin teen hätkähdyttävän havainnon: kukaan muu ei syö. En ole nähnyt yhtään karkkipussia, en sipsipussia, kokista tai juissia. Vesipullot ihmisillä on. On ne mahtanu ihmetellä: pasteijaa, salamia, suklaata, persikka, juguttia, marjoja... No, meidän maassa on aina kääritty makkaravoileivät voipaperiin ja laitettu maitopullo villasukkaan junamatkaa varten, joten koittakaa nyt vaan tottua.

Ihmiset alkavat liikehtiä, kurottelevat matkatavaroilleen, ovi paukahtelee. Tulemme Splitiin. Kohta nähdään merta.

Me mihinkää Splitiin tultu. Ollaan kolme varttia aikataulusta vaan myöhässä, mutta meri on jo tuossa ja hitaasti nousevat rinteet täynnänsä pieniä taloja ilta-auringon lämpimän punaisenkellertävässä valossa. Meressä on valkoisia pisteitä, laivoja niiden täytyy olla. Ei hitsi. Nyt vasta tommonen kahvipavun värinen tyttö huomasi, että osan näistä ikkunoista saa auki. Heti alkoi ilma kiertämään.

Kastel sucurac, pieni asema, jota ei ole edes aikatauluun merkattu. Ei tässä pysähdytä, pillillä hoituu. Näkyy jo teollisuuslaitoksia ja muutamia kerrostaloja,osassa huoneistoissailmalämpöpumput. Mies seisoo parvekkeella, edessään tyttö. Pihalla lapsi ajaa kolmipyörällä ympyrää, äiti seisoo kädet puuhkassa vieressä ja katsoo ohi menevää junaa.

Aamupalaa odottamassa

Ilta oli upea, lämmin, niin lämmin ja lopulta pimeä. Ihmisiä oli liikkeellä valtavasti, tytöt helleasuissa ;). Istuin Presernov trglla, joka on pieni aukea jokirannassa. Siinä kohden oli kävelysilta ja aukean laidalla kirkko, jonka tuntien lyönnit kuuntelin. Mukava oli siinä olla. Katsella maissin tähkien myyjää,ljubljanalaisia, turisteja. Patsaanaluskivet olivat niin kuumat että meinasivat kypsentää peräsuolen, mutta jonkin aikaa siltaan nojailtuani pääsin puupenkille sillan varteen.

Kun lähdin liikkeelle, ravintolat olivat täyttyneet, hiiligrillit hehkuivat, jäätelökioskit houkuttivat eri värisillä lajikkeillaaan.

Pienen etsiskelyn jälkeen tulin jo alkuillasta Hosteliin. Se vaikutti autiolta. Huoneessa oli hyvin kuuma, mutta otin vesipullon sängun viereen ja kävin suihkussa niin uni tuli nopeasti.

Herään. Käytävällä on paljon ihmisiä. Nyt hostelli ei tunnu tyhjältä. Kaikki olivat vain ulkona. Nukahdan uudelleen.

Nukun ikkuna auki. 5.30, Suomen aikaa 6.30, joku lintu nappailee pimeässä säveliä ikkunan edessä olevassa puussa. Lintu ei laula pitkään, ulkoa kuuluu lisääntyvä paketti- ja roska-autojen ääntely.

Maha ei ole sekaisin, vielä. Alan pakkailla. Vien avaimen ja tsekkaan aamupalan. Sitten kohti asemaa. Kello on nyt 6.30. Nyt on jo valoisaa.

Lämmin, lempeä Ljubljana

Kävelen helteessä kevyt rinkka selässäni kohti rautatieasemaa. Splitiin menee kaksi junaa. Molemmat ensin Zagrebiin. Voisin lähteä huomenna klo 8.15, jolloin olisin Splitissä 18.35. Matkalla olisi kahden tunnin paussi ja junanvaihto Zagrebissa. Hinta 51,60€. Toinen vaihtoehto on lähteä illalla 18.35. Yhdeksän aikoihin pari tuntia zagrebissa ja Splitissä 7.15. Makuuvaunupaikka 22€.

Löysin kivan retkeilymajan, Tabor, Vivodanska 7:llä. Minulla on ylimmän kolmannen kerroksen yhden hengen huone. Ikkunasta näkyy muutamia puita, liikenteen melu kuuluu kauempana, ei häiritsevästi. Täällä on nopea langaton netti. Hinta oli 26€. Käsitin vielä että aamupalakin kuuluisi tähän, ehkä käsitin väärin. Suihku on käytävällä. Kävin siinä juuri.

Turistinformationin tyttö piirsi rutiinivedoin karttaani ympyränsä kiehtovimmista paikoista. Lähden niitä kohti. Jätin passin ja iPadin huoneeseen. Rahat on kainalolaukussa, jonka ostin Pekingistä. Se on jyvä. Siihen mahtuu juuri ja juuri lompakko, kännyllä ja pieni vesipullo.

Ulkona on kuuma. Löydän parturin, tapoihini kuuluu käydä niissä matkoilla. Classic 7€, ei paha. Paikka on auki kahdeksaan. Tulisin tänne syötyäni.

Kiipeän ylös vuorelle, jossa on Ljubljanski grad eli linnoitus. Olavinlinnaa muistuttaa, mut ei niin hieno. Kirkonkellon lyönnit alempaa luovat tunnelmaa.

Ljubljanica-joen rannoilla olevat vanhat talot, ravintolat ja joen yli menevät lukuisat kävelysillat näyttävät olevan Ljubljanan juttu. Rannassa olevat grillit paistavat suuria hampurilaispihvejä ja makkaroita. Nälkä käy sietämättömäksi. Otan sitä mikä näyttää oudoimmalta eli alumiinivuoassa olevan punertavan ruuan. Kuitissa lukee Brebranec. Tämä on tehty pavuista. Ihan hyvää. Ruuan kanssa syön vaalean tuoreen leivän, joita laittavat noihin hampurilaisiin ja hodareihin. Juomaksi Union-olut. Yhteensä 8€. Toinen olut täällä on Lasko. Puoli litraa maksaa jokirannassa 3€ ja kaupungilla liikennöidyn kadun varressa 2€.

Kävelen parturiin ja istun mitään kysymättä odottamaan. Jonkin ajan päästä ruskeaverikkö vapautuu ja pyytää minua istumaan. Hän leikkaa melko kauan, 7€. Palkka ei voi olla kovin korkea.

Menen rautatieasemalle. Olen päättänyt lähteä huomen aamulla. Ostan lipun. Se on avoin lippu eli matkapäivää ja junaa ei ole siihen kirjattu. Tyttö muistuttaa että junan vaihto on Zagrebissa. Menopaluulippu olisi ollut jonkin verran edullisempi, mutta jätän paluureitin mieluummin avoimeksi. Tänne minun on kuitenkin tultava, Finski lähtee täältä. Tulen tänne mieluusti. Majapaikka on hyvä ja kaupunki vaikuttaa miellyttävältä. Rantaan kasatut lukuisat soittokamat lupaavat että ilta tulee olemaan vilkas.

Koneessa

Siinä menivät viimeiset vedet. Ei haittaa. Istun minibussissa määränpäänä Ljubljana City niin kuin auton edessä ollut iso kyltti kertoi. Ja mikä parasta. Rinkka on auton perässä.

Koneeseen mennessä laitoin iPadista ja kännykästä lentokenttätilan päälle. Testasin, että kännykällä ei voi soittaa. Aion panna nämä nyt vain pienesti pois eli stand by-tilaan. Eiköhän se riitä.

Ihminen etsii lohtua, jostain. Matkalla sisäisestä maailmasta, niin kuin minä nyt kirjoittamalla. Usein lohtunani on ollut kirja. Ja kirja on nytkin mukana, dekkari. Ensimmäinen dekkari forever, I guess. Kuitenkin kirjastonhoitajan mukaan laadukas ruotsalainen. Katsotaan tuleeko meistä kavereita. Muuta ei ole mukana, ja reissupäiviä edessä kymmenkunta.

Huomaan, että ikävä kotia ja lapsia kohtaan ei ole samanlainen kuin silloin kun he olivat pieniä. Se tuntuu helpottavalta sillä ikävän tunne oli raastava, tuskallinen. Näin ihminen vähitellen irrottautuu elämästä. Kunnes jonain päivänä, jäljellä on vain ihmisen kuori, joka sekin pyyhkiytyy maahan ja häviää.

Nyt puhuu kapteeni. Hän kertoo että näkyvyys viivästyy sumun vuoksi. Tällä hetkellä ei tiedetä milloin näkyvyys kiitoradalla paranee niin paljon että päästään lähtemään.
Jaa-a, vaihtoaikaa ei ollut kovin paljoa, ja rahaakin piti vaihtaa. No, rahaa saa seinästä ja minulla on kaksi päivää aikaa raahautua Splitiin, joten ei hätää.

Minulla ei ole varattua majoitusta, en ole edes selvitellyt niitä enkä katsonut matkalla olevia nähtävyyksiä tms. On upea tunne lähteä ilman sitoumuksia, katsoa majapaikka-asiaa tilanteen mukaan. Voin vaikka hypätä yöksi junaan. Alueeseen tutustumista en nyt yleensäkään jaksa tehdä. Olen niin kiinni sillloisissa tekemisissäni että en tule sellaiseen ryhtyneeksi. Ehkä se kertoo siitä, että en ole tarpeeksi motivoitunut.

iPadin latausaste laskee uhkaavaa vauhtia. Säädin näytön kirkkautta jo pienemmälle. Tarkoitukseni ei ollut ottaa tätä mukaan vaan blogia piti pitää kännykällä, ja en tullut akkua ladanneeksi. Nappasin tämän matkaani kengät jalassa keittiön pöydältä, onneksi. Laturi on matkatavaroissa.


Taisin missata lentoni. Jouduimme olemaan kentällä puolitoista tuntia odottelemassa sumun hälvenemistä. Olen siis missannut jatkolentoni tai ainakin tavarat jäävät kyydistä.

Kaikki on nyt epäselvää. Matkatavarani ovat ruumassa. Miksi laitoin ne sinne? Tavaraa oli niin vähän että pakkausremmeillä vetämällä olisin saanut pakkauksen varmasti käsimatkatavaroihin. Minulla ei ole mitään hotelliosoitetta, johon tavarat voi toimittaa, jos joudumme eri koneisiin. Jäänkö siis odottelemaan Ljubljanan lentokentälle joskus saapuvia tavaroitani? Parasta olisi jos saisin kamani ja lennon suoraan Splitiin.

Ihmeellistä on se, että kun katsoin edellämme lähtevää Air Balticin potkurikonetta, käännyimme itse kiitoradalle ja nousimme sumun läpi aurinkoon niin olin aivan rauhallinen. Aivan tyyni. Asioilla on taipumus järjestyä.

Helsingin koneessa istuessani tuli kuulutus, että Ljubljanan kone odottaa portilla 18, johon minua pyydettiin viipymättä siirtymään. Kentälle rullatessamme näin, kuinka Ljubljanan kone oli vielä maassa ja koneen alla oli vielä lastaustoimintaa.

Onneksi kone tuli suoraan kiinni terminaaliin. Juoksin portille 18. KysKyin matkatavaroistani. Virkailija ei, minkä tiesinkin, pystynyt sanomaan niistä mitään, mutta ystävällisesti hymyillen kehoitti minua kentälle tullessani ottamaan yhteyttä lentokenttäviranomaisiin, jotka toimittaisivat matkatavarani majapaikkaani. I have none.

Olen koneessa. Istuuduttua tulee "boarding completed" -kuulutus. Täällä on kuuma. Hidas swingi soi kaiuttimista. Koneen purseri toivottaa tervetulleeksi ja toivoo meidän viihtvän matkalla. Matkaa on 1711 km ja lentoaika 2 tuntia 25 minuuttia.

Turvavyön merkkivalo on sammutettu. Maanopeus on 800 km/h ja lentokorkeus 7467 metriä.

Edessäni olevan miesporukan parissa tapahtuu jotain outoa. Lentoemäntä on shamppanjapullon kanssa porukan vieressä. Miehet nauravat.
- Montaks teitä on?

Minulla on nälkä. Heräsin viiden jälkeen. Söin ruisleipää ja puuroa. Siitä on nyt hieman yli 4 tuntia. Saisimme täällä vain sämpylän. On kai niin varhaista, että lounas ei vielä tule kysymykseen tai sitten Finnair säästää.

Sämpylä oli oikein hyvä. Leipä tuoretta, siemeniä. Välissä reilusti kinkkua, hieman tuorejuustoa ja suolakurrkua ja pari tomaattiviipaletta. Ruinaan lentoemolta toista sämpylää. Ylimääräisiä ei ole, mutta lupaa tuoda jos jää yli. Mitään ei kuulu.
-Anteeksi mutta ajattelitteko heittää tuon pois, kysyn ja osoitan vierustoverini sämpylää, joka on tyhjien kuppien ja servettien kanssa sivupöydällä.
Saan sämpylän syödäkseni.

On erikoista matkustaa koneessa kun en kirjoita tieteellistä artikkelia - aika paljon ilmakuoppia, turvavyön merkkivalo on sytytetty ja tarjoilu kekskeytettiin. Niin, yleensä olen aina kirjoittanut, lähinnä raivoisasti. Minusta on kivaa kirjoittaa. Haluan sanoa asioita julkaisun formaatin mukaisesti ja julkaista omia tuloksiani. On kivaa submittoida. Työpäivinä harvoin pystyy tekemään niin keskeytyksettä kuin koneessa. Kun tietsikka ei ole saanut olla auki, olen lukenut artikkeleita. Olen täyttänyt tällä kaikki matkani, koneessa olon istahtamisesta nousuun - jääden koneessa lähtiessä viimeisten joukkoon - kentällä olon ja jopa taksimatkan kentältä. Pitkät 8h lennot Chicagoon ovat olleet parhaita. Muut ovat torkkuneet, katsoneet kaukaisuuteen päät töyssyjen mukaan heilahdellen, välillä viivähtäneet matkustajille näytetyissä elokivissa, tai lukeneet kirjaa. Tuntuu hyvältä nyt että tiedettä ei ole mukana eikä työn alla. Ensi vuonna olen menossa töihin. Ehkä sellaista taas tulee. Muutama artikkeli pitäisi vielä kirjoittaa, ja oppilaiden töitä lukea - joka nyt tuntuu mieluisimmalta. Kulku on nyt aika tasaista. Saamme ehkä kohta teetä.

Katson salsavideoita. Tanssikuume on vielä päällä ja motivaatiota riittää. Veikkaisin kuitenkin, että kun muut tapahtuvat alkavat vyöryä ylitseni niin nuo videot jäävät.

Kapteeni puhuu. Lentokorkeutemme on 11600 m. Saavumme kohta Puolan ilmatilaan, josta jatkamme Wienin yli Ljubljanaan. Ljubljanassa on puolipilvistä ja lämpötila 22 C. Helsingissä oli lähtiessä 20 C.

Aiai, piti nauraa vedet silmissä vatsalihakset kipeenä piilokameralle. En olekaan katsonut niitä pitkään aikaan. Olen aina pitänyt niistä, siis hyvistä niin kuin oliko se Just for Gags ja tuo oli Joku ... Around. Ne amerikkalaiset juonnetut on surkeita. Minusta on kiva katsoa miten eritavalla ja yllättävästi ihmiset saattavat reagoida eri tilanteisiin, niissä on myös mainiota tilannekomiikkaa, jossa parhaat tekijät tekevät säveltävät ihmisten reagoinnin mukaisesti. Hei, ei vieläkään teetä vaikka meno on aivan tasaista!

Dekkarin alku ei ollut oikein kiva. Siinä keski-ikäinen mies ampui luonnonsuojelualueella juhannusaattoyönä kolme retkellä olevaa roolileikkejä leikkivää nuorta pistoolilla, teloitustyylisesti otsaan. Tuli vain mieleen Utöyan tapahtumat.

Odotan laukkuani. Muut ovat lähteneet. Kymmenittäin laukkuja tippui, mutta minun laukkua ei, niin kuin arvelinlinkin. Helsinki-valo sammuu ja beltillä lukee enää Copenhagen. Menen tiskille. Seuraava kone tulee huomenna samaan aikaan. Silloin minun pitäisi olla jo junassa kohti Splitiä. Pyydän että lähettävät laukkuni suoraan kotia ja haluan todistusta vakuutusyhtiötä varten. Katsahdan hihnan suuntaan. Siellä kiertää yksinäinen rinkka.