Juna tuli ja lähti ajallaan, tismalleen. Olin kävellyt laituria eteenpäin laiturikatoksen ulkopuolelle ja niin meninkin junan veturin takana olevaan vaunuun. Siinä oli loosheja. Valitsin matkakumppanikseni kuuskymppisen harmaaparran, hän näytti luotettavalta. Sitten ajattelin että matka on sentään aika pitkä ja mitähän muissa vaunuissa on. Ikkunasta virtaavat maisemat, kohoavat matalat vuoret, jokilaakso, jossa raiteet kulkivat ja idyllisen näköiset talot vanhoine omenapuineen veivät mukanaan. Looshiseurani oli mennyt käytävälle, vetänyt ikkunan alas ja räpsi kuvia. Hetken päästä lähdin itsekin liikkeelle tutustumaan junaan. Suurin osa vaunuista oli looshivaunuja, oli vain yksi, kylläkin tilava perinteinen päivävaunu. Sitten oli 1. luokan loosheja, joissa ei ollut ketään. Ne eivät eronneet ulkoisesti muuten kuin päällystyksen kuosiltaan. Lisäksi oli kahdenlaisia makuuhyttejä. Toisissa oli noin 90 cm leveä sänky, pieni pöytä ja ikkunaa. Osassa näistä oli kaksi vuodetta päällekkäin. Lisäksi oli looshin näköisiä koppeja, joissa oi kuitenkin ylhäällä vielä petit. En tiedä tarviiko noihin jotain makuulippuja vai saako niihin vain mennä jos ovat vapaana.
Molemmin puolin rajaa oli passintarkastukset. Sen jälkeen vielä lyhyt matka ja saavuimme Zagrebiin. Kolossimainen Glavni Kolodrovin rautatieasema ei lupaa hyvää minun ja Zagrebin välisen ikuisenrakkauden puolesta. Aseman edestä avautuu massiivinen aukea ja myöhemmin onneksi taipuu puistoksi ja puiden armolliseksi varjoksi. Lämpöä lienee yli 30 C.
Junan lähtöön on kaksi tuntia. Varaan kuuden tunnin matkalle syömistä. Yhdellä eurolla sai Ljubljanan rautatieasemalla 7,13 kunaa. Ostan Piroska sir pec, jonkinlainen pasteija, 6,11 kn, kaksi persikkaa (breskva, jotka aion syödä pesemättä) 3,76 kn, kroatialaista juotavaa jugurttia puoli litraa 8,39 kn, salamia (panonana salama) 108 g 8,64 kn, zagrebilaista hedelmänektaria puoli litraa 6,19 kn ja kroatialaista pählinäsuklaata 100 g 7,99 kn. Ai niin ja sebialaista Konig olutta 0,5 l 5,99 kn (ylivoimaisesti halvinta). Pyörähdän Trg Bana J. Jelacivalla ja lähden takaisin asemalle. Minusta tuntuu, että en tule tänne lomalle. Sorrun vielä ilmakuivattukinkkusämpylään matkan varrella, jota nautin oluttölkkiä piilotellen pienen kävelykadun penkillä. Asemalla taivun vielä tuoreisiin boysenmarjoihin, puoli litraa 8 kn. Mitenkähän mä jaksan syödä nää kaikki?
Junaan noustessani virkailija kysyy, onko minulla varaus. Näytän lippua. Se ei riitä. Pitää olla varaus. Se maksaa 7€. Kysyn, voinko ostaa sen junasta. Olin jättänyt tuloni niin viime tinkaan, että en enää ennättäisi lipputiskille (kumma että virkailija ei maininnut asiasta kun kysyin laituria aiemmin). Virkailija myöntyy.
Lippua tarkastaessa tarjoan rahaa, mutta minusta sama virkailija näyttää torjuvasti vain kädellään. Ehkä se olisi ollut noihin looshivaunuihin. Sekava juttu.
Tässä junassa on kolme vaunua. Yksi looshivaunu ja sen käytävillä pyörii konduktoori ja looshien ovet ovat kiinni ja penkeillä kylmälaukkuja. En näe loosheissa ketään. Olemme kaikki yhdessä päivävaunussa, jossa on ihan hyvin tilaa. Laskin vain auringon suunnan väärin ja kärsin kuumotuksesta. Täällä on kuuma, mutta ei läheskään niin kuuma kuin kolmannessa vaunussa, jossa istuu kaksi ihmistä. Toinen puoli vaunua on 1 lk ja toinen puoli 2 lk. Kävin äsken istumassa siellä hetken (ja ehdin saada juomia jakelevalta konduktööriltä vichypullon, varmaan jakavat tuon ilmastoinnin puutteen vuoksi) ennen kuin tulin takaisin alkuperäiselle paikalleni (hyvä juttu että sain vettä, en tyhmä sitä ostanut ja repussa ollut 0,3 l loppui jo alussa).
Mun vieressä käytävän toisella puolen on kaks nuorta tyttöä, ehkä 16. No voi noi kyllä vähä vanhempiakin olla, 18-20. Toinen tyttö pani äsken pään ton toisen tytön syliin ja nyt se toinen silittelee sitä ja käy sormilla läpi sen hiuksia. Mukavalta tuo näyttää. En osaa ajatella pahaksi. Taidan olla aika suvaitsevainen, ainakin joskus joissain asioissa. Nyt muuten alan maistella näitä eväitä. Dekkariakin luin äsken. Se on kuitenkin ihan inhimillinen. Ehkä dekkareissa vaan on yksinkertaisesti pakko tehdä alussa joku murha, joka jätetään sitten leijumaan kaiken myöhemmän taustalle. Toivottavasti tuo oli viimeinen. Kirjailija on Mankell. Vaunussa kuuluu jenkkitytön äänekäs nauru.
Ruokakulttuuri täällä vaikuttaa aika epäterveelliseltä. Ton piirakan sisässä on juustoo, kuori on voitaikinaa ja aika suolainen. Kaupoissa oli paljon leivitettyjä ja friteerattuja ruokia. Ostamani sämpylä oli voideltu voilla, joka jäi maistumaan kitalakeen.
Juna kulkee nyt aika ylhäällä. Oikealla avautui äsken laakso, jossa oli kylä. Nämä vaarojen ja vuorten välimailla olevat kumpareet ovat sekametsien peittämät. Vain aivan korkeimmat huiput ovat paljaita. Lunta ei näy missään.
Tapaamissani slovenialaisissa ja kroatialaisissa katusoittajissa oli aikamoinen ero. Sloveniassa oli kolme ryhmää, joista yksi nuorten poikien maankiertäjänändi ja muut ravintoloiden edustojen tyylikkäitä hanurikitaraporukoita. Se yksinäinen trubaduurikin lauloi ravintolan edustalla mikkiin; hyvin lauloikin, jäin nauttimaan Cuba libren ennen majapaikkaani menoa. Zagrebin visiitin laulajat olivat elämää nähneitä kulkureita, kitaran kannen lakat olivat hilseilleet, kamppeet olivat maankiertäjäkuosia. Toista heistä jäin kuuntelemaan, ilman mikkiä lauloi kauppakeskuksen oven pielessä. Tuli ajatus että jos joku hänet tuosta löytäisi, veisi studioon. Yritän muistella sen venäläisen jo kuolleen trubaduurin nimeä, johon kohdistuvasta kaukorakkaudesta tuli juuri kuunnelmakin, mutta en saa päähäni. Oisko se ollu Vysovski? Joka tapauksessa slaavilaisen melankolian (alcoholismus chronicum ;) lähteillä ollaan.
Nyt olemme vuorten päälla, upeita näkymiä. Äsken ennen tunnelia olimme melko jyrkässä rinteessä, jossa ajettiin kävelyvauhtia. Puusto on kookasta lehtipuupusikkoa. Paikoin kallio on näkyvissä ja on heinäistä nummea (tuli mieleen Adamsin Ruohometsän kansa. Tänne minä olisin jussit johdattanut, jos olisin Isopää). Olisi ihan kiva loikoilla tuolla. Siellä on varmaan aika rauhallista kun junan viimeinenkin kirskahdus olisi vaimennut.
Konduktööreillä on täällä muuten hienot lakit. Takuulla hurmaavat noilla lipunmyyjiä. Kun olimme alempana, junanpilli soi vähän väliä. Täällä ei taida vartioituja tasoristeyksiä juuri olla.
Nyt näkyy useita täysin puuttomia kallioisia vuoria vasemmalla. Näättekö? Tuolla!
Kuljimme pienen kylän ohitse. Talot olivat hieman harjamuoisia tiilikattotaloja, lyhyträystäisiä, kaksikerroksisia. Muutamaa taloa ei oltu rapattu tai rappaus oli karissut niin että näkyi, kuinka talon seinät oli tehty erikoikoisista luonnonkivistä, kuin jonkin vanhan kirkon seinää. Alhaalla solassa oli pienen pieni lampare ja sen rannalla seisoi tänne vilkuttava poika. Näyttti, että pojalla olisi ollut uimahousut jalassa. Puustoon on tullut matalaa männikköä. Naapuripenkin tytöt ovat vaihtaneet asentoa. Nyt ton toisen jalat on penkkiä vasten kohti taivasta ja pää toisen tytön sylissä. Kyllä junapenkkiin kaksi mahtuu nukkumaan. Kuuma täällä on. Komealakkinen konduktööri koettaa kädellä ikkunan päällä olevan pienen ritilän edestä.
Pieni Padenen kylä. Kuusikymppinen asemavahti hopeisin hiuksin junanlähettäjän kyltti kourassaan, valkeassa kauluspaidassa, mustat suorat housut jalassa ja punainen koppalakki päässä. Kello on puoli kuusi alkuillasta, Alppien eteläpuolen aurinko paistaa kuumasti. Juna soittaa pilliään.
Tämä on Knin. Kaukana kaikesta. Peltihalleja, ruohottuneita asfaltin reunoja, vanhoja linja-autoja. Nuori mies istuu maassa ja katsoo ohi menevää junaa. Nyt pieniä taloja rinteillä, kasvimaan pläntti talon vieressä, hieman viiniköynnöksiä. Kauempana rinteillä ryhmä tiilenpunaisen katon ja valkoisen seinän pilkotusta, siellä on toinen, vielä tätäkin pienempi kylä. Ja me olemme alkaneet laskeutua kohti Adrianmerta. Jenkkityttö alkoi tehdä pohjapumppauksia. Haluaa varmaan ehkäistä laskimoveritulppia. No, mä luulen että toi ylösalasin nukkuminen on tehokkaampaa (hihitystä).
Tyhjentäessäni juotavan jugurtin teen hätkähdyttävän havainnon: kukaan muu ei syö. En ole nähnyt yhtään karkkipussia, en sipsipussia, kokista tai juissia. Vesipullot ihmisillä on. On ne mahtanu ihmetellä: pasteijaa, salamia, suklaata, persikka, juguttia, marjoja... No, meidän maassa on aina kääritty makkaravoileivät voipaperiin ja laitettu maitopullo villasukkaan junamatkaa varten, joten koittakaa nyt vaan tottua.
Ihmiset alkavat liikehtiä, kurottelevat matkatavaroilleen, ovi paukahtelee. Tulemme Splitiin. Kohta nähdään merta.
Me mihinkää Splitiin tultu. Ollaan kolme varttia aikataulusta vaan myöhässä, mutta meri on jo tuossa ja hitaasti nousevat rinteet täynnänsä pieniä taloja ilta-auringon lämpimän punaisenkellertävässä valossa. Meressä on valkoisia pisteitä, laivoja niiden täytyy olla. Ei hitsi. Nyt vasta tommonen kahvipavun värinen tyttö huomasi, että osan näistä ikkunoista saa auki. Heti alkoi ilma kiertämään.
Kastel sucurac, pieni asema, jota ei ole edes aikatauluun merkattu. Ei tässä pysähdytä, pillillä hoituu. Näkyy jo teollisuuslaitoksia ja muutamia kerrostaloja,osassa huoneistoissailmalämpöpumput. Mies seisoo parvekkeella, edessään tyttö. Pihalla lapsi ajaa kolmipyörällä ympyrää, äiti seisoo kädet puuhkassa vieressä ja katsoo ohi menevää junaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti