Koneessa

Siinä menivät viimeiset vedet. Ei haittaa. Istun minibussissa määränpäänä Ljubljana City niin kuin auton edessä ollut iso kyltti kertoi. Ja mikä parasta. Rinkka on auton perässä.

Koneeseen mennessä laitoin iPadista ja kännykästä lentokenttätilan päälle. Testasin, että kännykällä ei voi soittaa. Aion panna nämä nyt vain pienesti pois eli stand by-tilaan. Eiköhän se riitä.

Ihminen etsii lohtua, jostain. Matkalla sisäisestä maailmasta, niin kuin minä nyt kirjoittamalla. Usein lohtunani on ollut kirja. Ja kirja on nytkin mukana, dekkari. Ensimmäinen dekkari forever, I guess. Kuitenkin kirjastonhoitajan mukaan laadukas ruotsalainen. Katsotaan tuleeko meistä kavereita. Muuta ei ole mukana, ja reissupäiviä edessä kymmenkunta.

Huomaan, että ikävä kotia ja lapsia kohtaan ei ole samanlainen kuin silloin kun he olivat pieniä. Se tuntuu helpottavalta sillä ikävän tunne oli raastava, tuskallinen. Näin ihminen vähitellen irrottautuu elämästä. Kunnes jonain päivänä, jäljellä on vain ihmisen kuori, joka sekin pyyhkiytyy maahan ja häviää.

Nyt puhuu kapteeni. Hän kertoo että näkyvyys viivästyy sumun vuoksi. Tällä hetkellä ei tiedetä milloin näkyvyys kiitoradalla paranee niin paljon että päästään lähtemään.
Jaa-a, vaihtoaikaa ei ollut kovin paljoa, ja rahaakin piti vaihtaa. No, rahaa saa seinästä ja minulla on kaksi päivää aikaa raahautua Splitiin, joten ei hätää.

Minulla ei ole varattua majoitusta, en ole edes selvitellyt niitä enkä katsonut matkalla olevia nähtävyyksiä tms. On upea tunne lähteä ilman sitoumuksia, katsoa majapaikka-asiaa tilanteen mukaan. Voin vaikka hypätä yöksi junaan. Alueeseen tutustumista en nyt yleensäkään jaksa tehdä. Olen niin kiinni sillloisissa tekemisissäni että en tule sellaiseen ryhtyneeksi. Ehkä se kertoo siitä, että en ole tarpeeksi motivoitunut.

iPadin latausaste laskee uhkaavaa vauhtia. Säädin näytön kirkkautta jo pienemmälle. Tarkoitukseni ei ollut ottaa tätä mukaan vaan blogia piti pitää kännykällä, ja en tullut akkua ladanneeksi. Nappasin tämän matkaani kengät jalassa keittiön pöydältä, onneksi. Laturi on matkatavaroissa.


Taisin missata lentoni. Jouduimme olemaan kentällä puolitoista tuntia odottelemassa sumun hälvenemistä. Olen siis missannut jatkolentoni tai ainakin tavarat jäävät kyydistä.

Kaikki on nyt epäselvää. Matkatavarani ovat ruumassa. Miksi laitoin ne sinne? Tavaraa oli niin vähän että pakkausremmeillä vetämällä olisin saanut pakkauksen varmasti käsimatkatavaroihin. Minulla ei ole mitään hotelliosoitetta, johon tavarat voi toimittaa, jos joudumme eri koneisiin. Jäänkö siis odottelemaan Ljubljanan lentokentälle joskus saapuvia tavaroitani? Parasta olisi jos saisin kamani ja lennon suoraan Splitiin.

Ihmeellistä on se, että kun katsoin edellämme lähtevää Air Balticin potkurikonetta, käännyimme itse kiitoradalle ja nousimme sumun läpi aurinkoon niin olin aivan rauhallinen. Aivan tyyni. Asioilla on taipumus järjestyä.

Helsingin koneessa istuessani tuli kuulutus, että Ljubljanan kone odottaa portilla 18, johon minua pyydettiin viipymättä siirtymään. Kentälle rullatessamme näin, kuinka Ljubljanan kone oli vielä maassa ja koneen alla oli vielä lastaustoimintaa.

Onneksi kone tuli suoraan kiinni terminaaliin. Juoksin portille 18. KysKyin matkatavaroistani. Virkailija ei, minkä tiesinkin, pystynyt sanomaan niistä mitään, mutta ystävällisesti hymyillen kehoitti minua kentälle tullessani ottamaan yhteyttä lentokenttäviranomaisiin, jotka toimittaisivat matkatavarani majapaikkaani. I have none.

Olen koneessa. Istuuduttua tulee "boarding completed" -kuulutus. Täällä on kuuma. Hidas swingi soi kaiuttimista. Koneen purseri toivottaa tervetulleeksi ja toivoo meidän viihtvän matkalla. Matkaa on 1711 km ja lentoaika 2 tuntia 25 minuuttia.

Turvavyön merkkivalo on sammutettu. Maanopeus on 800 km/h ja lentokorkeus 7467 metriä.

Edessäni olevan miesporukan parissa tapahtuu jotain outoa. Lentoemäntä on shamppanjapullon kanssa porukan vieressä. Miehet nauravat.
- Montaks teitä on?

Minulla on nälkä. Heräsin viiden jälkeen. Söin ruisleipää ja puuroa. Siitä on nyt hieman yli 4 tuntia. Saisimme täällä vain sämpylän. On kai niin varhaista, että lounas ei vielä tule kysymykseen tai sitten Finnair säästää.

Sämpylä oli oikein hyvä. Leipä tuoretta, siemeniä. Välissä reilusti kinkkua, hieman tuorejuustoa ja suolakurrkua ja pari tomaattiviipaletta. Ruinaan lentoemolta toista sämpylää. Ylimääräisiä ei ole, mutta lupaa tuoda jos jää yli. Mitään ei kuulu.
-Anteeksi mutta ajattelitteko heittää tuon pois, kysyn ja osoitan vierustoverini sämpylää, joka on tyhjien kuppien ja servettien kanssa sivupöydällä.
Saan sämpylän syödäkseni.

On erikoista matkustaa koneessa kun en kirjoita tieteellistä artikkelia - aika paljon ilmakuoppia, turvavyön merkkivalo on sytytetty ja tarjoilu kekskeytettiin. Niin, yleensä olen aina kirjoittanut, lähinnä raivoisasti. Minusta on kivaa kirjoittaa. Haluan sanoa asioita julkaisun formaatin mukaisesti ja julkaista omia tuloksiani. On kivaa submittoida. Työpäivinä harvoin pystyy tekemään niin keskeytyksettä kuin koneessa. Kun tietsikka ei ole saanut olla auki, olen lukenut artikkeleita. Olen täyttänyt tällä kaikki matkani, koneessa olon istahtamisesta nousuun - jääden koneessa lähtiessä viimeisten joukkoon - kentällä olon ja jopa taksimatkan kentältä. Pitkät 8h lennot Chicagoon ovat olleet parhaita. Muut ovat torkkuneet, katsoneet kaukaisuuteen päät töyssyjen mukaan heilahdellen, välillä viivähtäneet matkustajille näytetyissä elokivissa, tai lukeneet kirjaa. Tuntuu hyvältä nyt että tiedettä ei ole mukana eikä työn alla. Ensi vuonna olen menossa töihin. Ehkä sellaista taas tulee. Muutama artikkeli pitäisi vielä kirjoittaa, ja oppilaiden töitä lukea - joka nyt tuntuu mieluisimmalta. Kulku on nyt aika tasaista. Saamme ehkä kohta teetä.

Katson salsavideoita. Tanssikuume on vielä päällä ja motivaatiota riittää. Veikkaisin kuitenkin, että kun muut tapahtuvat alkavat vyöryä ylitseni niin nuo videot jäävät.

Kapteeni puhuu. Lentokorkeutemme on 11600 m. Saavumme kohta Puolan ilmatilaan, josta jatkamme Wienin yli Ljubljanaan. Ljubljanassa on puolipilvistä ja lämpötila 22 C. Helsingissä oli lähtiessä 20 C.

Aiai, piti nauraa vedet silmissä vatsalihakset kipeenä piilokameralle. En olekaan katsonut niitä pitkään aikaan. Olen aina pitänyt niistä, siis hyvistä niin kuin oliko se Just for Gags ja tuo oli Joku ... Around. Ne amerikkalaiset juonnetut on surkeita. Minusta on kiva katsoa miten eritavalla ja yllättävästi ihmiset saattavat reagoida eri tilanteisiin, niissä on myös mainiota tilannekomiikkaa, jossa parhaat tekijät tekevät säveltävät ihmisten reagoinnin mukaisesti. Hei, ei vieläkään teetä vaikka meno on aivan tasaista!

Dekkarin alku ei ollut oikein kiva. Siinä keski-ikäinen mies ampui luonnonsuojelualueella juhannusaattoyönä kolme retkellä olevaa roolileikkejä leikkivää nuorta pistoolilla, teloitustyylisesti otsaan. Tuli vain mieleen Utöyan tapahtumat.

Odotan laukkuani. Muut ovat lähteneet. Kymmenittäin laukkuja tippui, mutta minun laukkua ei, niin kuin arvelinlinkin. Helsinki-valo sammuu ja beltillä lukee enää Copenhagen. Menen tiskille. Seuraava kone tulee huomenna samaan aikaan. Silloin minun pitäisi olla jo junassa kohti Splitiä. Pyydän että lähettävät laukkuni suoraan kotia ja haluan todistusta vakuutusyhtiötä varten. Katsahdan hihnan suuntaan. Siellä kiertää yksinäinen rinkka.