Zeljcon sitruunalätyt

Ajamme koneella. Seison etutäkillä, nojailen staageihin ja katson tyyntä merta. Zeljco ilmoitti äsken lähtevänsä tekemään pancakeja, lättyjä. Zeljco ei olekaan vielä kokannut, mutta onnistuneet ruokasuositukset viittaisivat siihen, että meidän ei tarvitse olla huolissaan. Karri meni näyttämään missä säilytämme ostamiamme tarvikkeita. Hetken päästä kannelle alkaa leijailla tuoksua.

Syön sormin kuumaa lättyä ja maistan sitruunaa. Hyvää. Painun keittiöön katsomaan miten näitä tehdään. Ryhmä Zeljco + Karri on onneksi vielä työn touhussa. Taikinassa on perinteiset kananmuna (4 kpl), maito ja vehnäjauho ja lisäksi melko reilusti vanilijasokeria ja neljä ruokalusikallista rommia. Lätyt paistetaan oliiviöljyssä, normisellaisessa. Zeljco paistaa lättyjä, ohuita, hyvin näyttää pannusta irtoavan. Karri valuttaa lätyille halkaistuista sitruunoista reilusti sitruunaa ja lisäksi ripotellaan reilusti sokeria. Kääritään rullalle.

Horisontissa jo pitkään näkyneen saaren ranta alkaa lähestyä. Vuorossa on ankkurointi ja uiminen. Olemme Scedron pienen laguunin suojassa. Vesa aikoo kuvata vedenkestävän kännykkäpussin kautta Matin uintia veden alta. Minä laitan ostamani uimatossut jalkaan ja lähden kohti lähellä olevaa rantaan. Onki tämä viimeinen uinti puhtaissa vesissä? Puhuimme tänään jo kotia palaamisesta, huomenna ranatautuisimme Splitiin. Yö vielä veneessä ja aamulla pojat lähtisivät koneelle.

Uimatossut hidastavat uintia selvästi. Menen aivan hiljaa. Tulen rantaan. Vesi on syönyt kalkkikivirannan niin kuin vain vesi voi tehdä. Pohja on niin täynnä mustia merisiilejä ja sinisiä merimakkaroita, että jalansija pitää katsella ajan kanssa. Osa eläimistä tuntuu kuolleilta. Uskon tunnistavani merisiilin tyhjät kuoret. Yksikään niistä ei ole täysin ehjä enkä viitsi niitä ottaa. Saan yhden merimakkaroista liikkumaan. Ei nämä kasveja ole.

Alkaa tulla vilu. Kun sanoin sen Hannulle jossain aikaisemmassa uimapaikassa, hän katsoi minua ensin, kunnes hymy levisi hänen kasvoilleen. Hannu luuli, että vitsailen. Sama ilme Hannulla oli, kun kysyin miksi tuolta tulee vettä ja osoitin laidan jäähdytysvesiaukkoja.

Nousen rannalle. Vaikka tuulee hieman, aurinko voittaa ja alan pian lämmetä. Matti uiskentelee lähelle. Juttelemme siitä, mikä meitä odottaa Suomessa. Olen onnelline siitä, että minua ei odota siellä kahdeksan tunnin työpäivät viitenä päivänä viikossa. Matti sanoo, että minusta voisi tulla hyvä tiedetoimittaja. Hassua, joskus olen ajatellut tuota itsekin.

Kun lähdemme ankkuripaikastamme olemme Scerdrovski kanalissa ja selvässä vastatuulessa. Upeaa, saamme nostaa purjeet. Tuuli nappaa purjeisiin heti ja alkaa viedä sitä viiden solmun vauhtia eteenpäin. Maatuuli on kahdeksan solmua. Vesa on ruorissa. Hyvin menee, luovimme tiukin purjein 25 asteen kulmassa tuuleen. Minusta on käsittämätöntä, että tuulen kulku nopeampaa purjeen kuperampaa puolta, ja siitä seuraava alipaine, on riittävä voima saamaan aikaan sen, että tämä 14 tonnin painoinen Bavaria 45 kulkee lähes suoraan vastatuuleen.
- We are going to the oortsa, sanoo Zeljco ja kysyy samalla miten suomalaiset nimittävät sitä kun mennään maksinaaliseen vastatuuleen. Hannu ja Pekka ovat hiljaa, kumpikaan ei nyt osaa sanoa spesifiä sanaa. Tulee mieleen juttu saamelaisista, että heillä on enemmän erityyppisiä lunta tarkoittavia sanoja kuin kenelläkään muulla kansalla.

Tuuli alkaa tyyntyä, vauhtia kuitenkin on vielä. Teemme tacking käännöksiä, Zeljco toppuuttelee. Ne vievät aina vauhtia pois, parempi on mennä pidempään samalla suunnalla. Kuljemme aivan Hvarin rantaa. Jyrkät kalliopahkat laskevat paikoin suoraan veteen. Jos luonto on yhtään armeliaampi, on pieni kylä, usein kirkko. Jyrkillä rinteillä näkyy viljelyksiä. Jyrkkyys tuntuu mahdottomalta, mutta näky kertoo muuta. Zeljco kertoo, että alimmat ovat oliiveja ja ylemmät viiniä.
- Grapes do not need water, they need sun.

Meidän on käynnistettävä kone. Muuten emme ehdi satamaan. Hannu haluaa aina viimeiseen asti mennä purjeilla. Zeljco sanoo, että olemme erityinen miehistö. Haluamme purjehtia, purjehtia. Yleensä ryhmille on tärkeintä päästä eteenpäin, sataman iloihin.

Tulemme Pakleni Otoci saarelle Hvarin kylkeen. Satama on Vinogradiste. Lahti on täynnä veneitä, mutta Zeljco löytää meille sopivan reiän. Jäämme ankkuripaikkaan. Rantaan meno tapahtuu tänään jollalla.



On taas puoliyö. Lahti on pimeä lukuunottamatta veneiden ankkurivaloa ja rannassa näkyvää ravintoloiden valaistusta. Jostain veneestä kantautui äsken Arethra Franklinin kappale, mutta nyt musiikki on vaiennut. Minulla on päällä pitkähihainen flanellipaita, joka on riisuttava. Pekan monitoimikello näyttää +24 C. Sitlooran kuomuun tulee muutamia vesipisaroita. Zeljco huolehtii hyttien kattoluukut kiinni. Lahden yllä seisovassa ilmassa leijuu ajoittain ulosteen hajua. Minut istutetaan pelikorttien ääreen. Nyt on vuorossa Hei solttu. Ymmärrän, että nyt ei voi kieltäytyä. Yritän silti. Mutta peli on kiva. Kortteja lätkitään pöytään vuoron perään. Se joka ässän tullessa viimeksi lyö kätensä pohjaan, kunkun tullessa vetää käden lippaan, rouvan tullessa sanoo "päivää rouva" tainsoltun tullessa "hei, solttu" häviää ja joutuu nostamaan pöydässä olevat kortit. Minua lohdutetaan, että hyvin pärjää kun on vain hiljaa, virhesuoritukset yleensä kasaannuttavat kortit varmimmin. Ensimmäinen kortti on ässä. Vesan ja Karrin kämmenet jymähtävät samassa pöytään.

Rantautuminen ja paluu veneeseen jollalla onnistui hyvin. Menimme kahdessa erässä. Tullessamme rantaan kaksi miestä oli myös rantautumassa. Heillä oli suuri kala, arvioisin nelikiloiseksi. Saattoi olla hammaskala. Ehkä olivat saaneet virveleillä. Virveleitä näytti lojuvan myös ravintolan nurkassa, kun kävelimme kohti pöytäämme. Söimme miekkakalaa ja bitvaa eli misteliä sidena. Zeljco otti pihvin ja Matti tonnikalaa chilillä. Talon valkoviini kelpasi kyllä. Syönnin jälkeen lähdimme kävelylle kohti lähellä olevaa satamaa. Sinne vei valaistu reitti, jonka pimeimmillä kohdin näimme tähtiä ja linnunradan. Veneelle tultuani laitoimme Karrin kanssa espresson tulemaan ja kapusin sen jälkeen kannelle. Halusin katsoa tähtikuvioita. Tunnistin Cassiopeian ja Lyyran Vegan, mutta missä on tärkein: Otava ja Pohjantähti? Aikani katsottua tajuan, että tuo sen täytyy olla, tuo tuolla taivaanrannassa. Silloin Pohjantähden täytyy olla tuolla kohden, katson kohtaa, jonka laskemme Hannun kanssa Otavan reunatähtien perusteella. Siinä kohden ei näy selkeää tähteä. Kohdassa on hieman usvaa, tai tuo on linnunrata. Tähtien mukaan pohjoinen pitäisi olla siis tuolla, katson edelleen Pohjantähden kohtaa. Menen ruorin luo ja käännän kompassin kuvun ylös. Pölkky N osoittaa, taianomaisesti, täsmälleen arvioituun pohjantähden kohtaan. Täällä Pohjantähti ei ole melkein keskellä taivaanlakea niin kuin Suomessa. Suunnistusta tuo toki helpottaa. Nyt meillä on kaikki välineet. Sijaintimme kartalla näkyy iPadilla Matin lataamassa merikorttisovelluksessa, kännyköissä ja Zeljcon plotterissa. Tuo tähti on silti tärkeä. Se ei sammu, eikä mene rikki. Kaiken jälkeenkin, siitä voi vielä tarkistaa.