Regatta Splitiin, purjehduksen päätös

Herään veneen keinahteluun, tuntuu että heijaamme vähän. Tämä oli ensimmäinen yö ankkurissa. Nukuin parhaiten tänä yönä. Huomaan, että aamupalaa ei ole kukaan vielä puuhaamassa ja eipä ihme, sillä sytkäri löytyy taskustani. Keitän useamman pannullisen espressoa mutteripannulla ja Zeljcolle ja minulle teevettä. Kantelen jääkaapin pohjia pöytään. Hedelmäpuoli on nyt niukoilla. Zeljco heittää veteen pari leivänpalaa ja aamupalapöydästä ihailtava kymmenten kalojen akvaario on valmis. Vene, jonka katolla on kyltti TAXI ajaa meistä ohi. Zeljco kertoo, että aiemmin tässä oli vain yksi ravintola ja veneitä vähemmän. Kaikki on vilkastunut, tullut liian suureksi. Zeljco kertoo, kuinka ensimmäinen ravintola Mlljetiiin avattiin 1988. Sillon saareen purjehdittiin kaksi viikoa ja samassa lahdessa saatettiin olla viisi päivää. Silloin tutustuttiin jo muihin veneilijöihin. Rannassa olevista taloista kysyttiin, onko myydä leipää.
- Kyllä on ja voimme tehdä lounastakin

Aamupalan jälkeen katselen kannelta. Lasken lahdesta 41 venettä. Vesi on kirkasta ja pohja näkyy, mutta ei tee mieli uimaan. Ajattelen sadan laivakäymälän tämän aamun tuotosta. Miksi tähän veneilyyn täytyy liittyä tuollainen pohjanoteeraus? Kaikkia asia ei tunnu haittaavan. Ihmisiä näkyy uimassa ja lähes joka veneestä liputetaan uimapyyhkeillä. Jotenkinhan tämä käymäläasia täytyy ratkaista. Käymälissä voisi olla pantilliset säiliöt, jotka vaihdettaisiin tankkauspaikoilla tyhjiin, niin kuin kaasupullot täysiin. Satamatoimistoon vietävistä matkustajaluetteloista selviää matkailijoiden määrä. Tankit vaihdetaan lasketun jätetäytön perusteella, olivatpa tankit tyhjiä tai ei. Niille, jotka eivät ankkuroidu satamiin, tulee venekohtainen maksu, joka oikeuttaa tankin vaihtoon. Kamoon, mitä järkeä tätä on vastustaa?



Lähdemme liikkelle, Hvariin kaupunkiin. Zeljco ohjaa suuren kivilaiturin kylkeen ja hyppäämme vain veneestä. Hän tulisi hakemaan meidät samasta paikasta tunnin kuluttua.

Kaupunki tuntuu oikealta lomakaupungilta. Laiturissa ja kaupungin edustalla on paljon veneitä. Moottoriveneitä on nyt suhteessa enemmän kuin purjeveneitä. Lähimpänä toriaukiota parisenkymmentä vesitaxia kaipailee asiakkaita, kapteeni hymyilee hampaattoman hymyn.

Hvarissa on pieni keskusaukea, jota reunustavat talot, niin kuin Vesa huomauttaa, ovat sataman puoleisesta päästään etäämmällä toisistaan kuin aukean keskiosassa. Tästä tulee voimakas kolmiulotteisuuden tuntu maisemaan, niin kuin tori jatkuisi kauemmas kuin se jatkuukaan. Toriaukeaa kulkee pari sievää rinkkatytöä, kantavat ruokatavarakassia. Raskaalta näyttää. Tekisi mieli mennä kantamaan, voisi saada hymyn. Ljubljanassa ja Zagrebissa kannoin kaikki mummojen laukut, joita eteen tuli. Mukavaahan se on.

Vesa johdattelee meidät vanhaan teatteriin, huolehtii pakkosivistyksestä maksamalla kaikkien sisäänpääsyliput. Rakennus on aloitettu rakentamaan 1200-luvun lopussa ammusvarastoksi ja teatteri siitä tuli 1612 ollen näin Euroopan kolmanneksi vanhin teatteri. Teatterisali on pieni ja hyvin intiimi. Pienet aitiot ovat kaaressa kahdessa kerroksessa permannon ympärillä. Lava on pieni ja iloksemme sinne pääsee tepastelemaan. En malta olla koettamatta

Purjehdimme
Jo siintää Hellespontos
Aurinko leviää mereen kuin veriuhri
Taikuus, ja salaiset oraakkelilauseet
Saatetaan kunniaan
Tuleva tieto

Hvarin kaupunki on hyvin valokuvauksellinen kapeine nousevine kujineen ja vanhoine rakennuksineen. Raukeasti käyskentelevät kissat, pursuavat punahehkuiset ruukkukukat ja satunnaiset näkymät merelle tarjoavat tarttumakohtia, joihin pysähtyä. Tyydymme nyt kuitenkin vain päättelemään sitruuna-appelsiinijäätelön syömisprojektin loppuun. Kuvaamiseen ei ole aikaa sillä Zeljco on tulossa.

Kum hyppäämme veneeseen ja asettelemme Karrin ja Vesan ostamia ruokatarpeita jääkaappiin, ruffinlattialle tipahtaa ylhäältä köysipinkat. Lähtisimme heti purjehtimaan.
- Nobody wants to stear? Zeljco kysyy. Olen sopivasti kohdalla ja nostan käteni.
- Hannu said he will, Zeljco kiusaa vielä ja minä menen uskomaan.

Olen ruorissa noin 8 solmun sivumyötäiseen. Tehtäväni on lähinnä pitää kurssia ja samalla huolehtia etupurjeen pullistumisesta, näitä kahta kombinoiden. Suora kurssi olisi suoraan myötätuuleen ja sinne emme voi mennä. Karri näyttelee ruffin portailta pikkumerkejä mihin päin kääntää ja kun näkee perusasioiden selkenevän iömoittelee lähtevänsä salaatin laittoon. Teemme jiippikäännöksen ja menemme hetken butterflytä. Zeljco varoittelee, että isopurje kääntyy herkästi jos otan liiaksi sivutuuleen ja kohta hieman vaihtelevasta suunnasta tuleva puuska sen tekeekin saaden puomin menemään voimalla yli veneen. Suuri vuorolaiva tuntuu olevan suoraan kurssilla kohti meitä. Zeljco käskee vain pitämään kurssin ja kohta laiva kääntyy ohittaen meidät Hvarin puolelta. Saan purjehtia muutaman tunnin. Vähitellen opin katsomaan purjeesta millon pitää nousta lisää. Alussa katsoin tuulen suuntaa veneeseen vain mittaristosta, jota Zeljco toistuvasti paheksui.

Ankkuroimme. Viimeiset uinnit. Uinnin jälkeen menen etukannelle aurinkoon. Niin kauan kuin iho on märkä, lämpöä sitoutuu haihtumiseen. Odotan sitä nautinnollista hetkeä, jollon auringon energia vaihtuu ihon lämmittämiseen. Lähes nukahdan kunnes kuuluu kutsu teelle. Teen kanssa on pikkuleipiä, ensimmäisen kerran, kylläpä maistuukin hyvältä.

Viimeinen suora, hyvä 12 solmun sivuvastainen lähettää veneen heti hyvään vauhtiin. Luoviessa vauhti tuntuu aina kovemmalta ja Vesa saa Zeljcon äärimmäisen tarkassa viilauksessa 7,3 solmun maksimivauhdin. Alkaa melkoinen regatta. Split näkyy edessä ja lasken 71 venettä, jotka kaikki tähtäävät samaan pisteeseen. Lähestymissuuntia on meten leveydeltä. Purjeiden viilaus tuntuu kellosepän työltä. Purjeiden kiristykset ja päästöt pienimmillään vain muutamia senttejä.
- You have to be sensitibe, like you would play a piano, Zeljco komentaa Vesaa ja ottaa hetkeksi ruorin.
- Sailing is art, Zeljco on elementissään. Menemme heittämällä ohi Bavaria 45:stä.
Yritämme tavoittaa seuraavaa venettä ja aluksi se onnistuukin. Vähitellen vene kuitenkin karkaa ja alemman kurssin valinnut Bavaria tuntuu sekin jo menevä kauempana. Pahinta on kuitenkin se, että takaa tulee juuri Jianneaou, jossa heiluu Ruotsin lippu. Vastustamattomasti vene tulee ohi.
- Emme voi voittaa heitä tällä tuulella. Heillä on purjepinta-alaa 150 neliöta ja meillä 120. Jos tuuli olisi kovempi, etu olisi meidän. Nyt tuuli taas muuttuu, nousee 15 solmuu. Zeljco kiristää purjeita ja nopeutemme nousee kahdeksaan. Vielä on toivoa.

Yhtäkkiä tajuan, että minä tiedän tuon paikan. Tuossa minä juoksin. Spinutin satama on lähempänä kuin odotinkaan. Kyllä, mastojen meri tulee niemen takaa näkyville. Tuossa on bar Argola.

Zeljco tekee taidokkaan purjehtimisen laituripaikalleen, toleranssit ovat pienet. Otamme valkoviiniä, hyvää sellaista. Zeljco lähtee. Jäämme keskenämme veneelle. Olisimme täällä yötä ja Zeljco tulisi aamulla.

Miehiä alkaa mennä suihkuun, kauppaan, minä lenkille. Tiedän jo minne, Marjan-vuoren poluille. Reitinvalinta onnistuu erinomaisesti, kierrän lähes koko niemen. Kun juoksen takaisin päin, hämärtää. Valojen meri syttyy rantaan. Reitin varressa on paljon lenkkelijöitä, splitiläiset lenkkeilevät, pieninjalkapallokenttä, jossa miehet pelaavat pienpeliä, tuomarit ja pelipaidat ja kaikki, tenniskenttiä, uimarantoja. Marjan-vuoren kieryo vuokrapyörillä on jotain, mitä täällä voi, ja kannattaa, tehdä.

Olemme veneellä. Osa porukasta pakkailee, osa odottelee lähtöä ravintolaan syömään. Aamulla olisi aikainen lähtö, mutta sen ei anneta häiritä viimeistä iltaa Splitissä.

Kävelemme sataman ravintolaa, vain pari pöytää on ulkona vapaana. Asetumme pöytään, syömme ja juomme kupumme täyteen. Paluu veneelle. Karri löytää cd-soittimen, ja jatsahtavaa musaa alkaa kuulua peräportin vieressä olevista, laadukkaista, kaiuttimista. Se on Herbie Hancockia. Vieressä olevat veneet vaikuttavat tyhjiltä. Kuka nyt kotisatamassa yöpyisi, vierasvenesatama lienee jossain muualla. Yksinäisen kaskaan siritys kuuluu jostain rantapuskasta. Istumme sitloorassa, lämpöä + 26 C.